Share |

VENETSIA 2009   taidetta, hellettä, tapaamisia . . .

 

venetsia.jpg

Eurooppalaisen Kulttuuriyhdistyksen (EKY) kevätkokouksessa 2008 oli päätetty tehdä ryhmämatka Venetsiaan syksyllä 2009 ja sitä tässä on valmisteltu pitkin vuotta. Yllättäen tuli sitten matka Venetsiaan myös kesäkuussa.

Päästyäni eroon EKY:n puheenjohtajuudesta 10 vuoden jälkeen sain vastaavan taakan kannettavakseni kun minusta tuli - onneksi tosin vain tilapäinen - puheenjohtaja Pekingin taiteilijoiden OFAA:lle. Ensimmäinen virallinen kokous päätettiin pitää keväällä 2009, mutta loppujen lopuksi paikaksi valikoitui Venetsia kesäkuussa, kun se sopi monille mm. Biennaalin avajaisten takia.

Kevättalven ja kevään muista tapahtumista mainittakoon galleriassani kahden ulkomaalaisen taiteilijan, Jorge Balboan ja Anna Boschin, näyttelyt. Unohtaa ei sovi myöskään serkkuni Anna-Maijan lähtöä ajasta ikuisuuteen. Viimeisenä viestinään minulle hän lähetti kehotuksen: puolusta aina kulttuuria.

Isoisäni runoista olin saanut aikaan kokoelman, jonka ystäväni runoilija Kari Aronpuro muokkasi julkaisukelpoiseen muotoon. Kirja ilmestyi keväällä Tampereen yhteiskoulun senioreiden kustantamana. Toukokuussa Tuomas Enbuske TV1:stä kävi tekemässä haastattelun, joka tullee ulos syyskuussa. Toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa oli muutama ihana hellepäivä, mutta sitten sää viileni kun lähtö lähestyi.

Torstaina 4.6. ennen lähtöä teen vielä kymmenen näytekorttia töistäni mukaan matkalle ja sitten neljän jälkeen Rauni lähtee viemään minua rankkasateessa kohti lento-asemaa ja Gateway-hotellia.

Perjantai 5.6.        Il ponte di Calatrava         
No niin, rauhallisesti sujuneen lennon jälkeen saavun 31. kertaa Venetsiaan. Italiassa jotakin muuttuu tai muutetaan koko ajan. Nyt on Hellovenezian tiski, josta voi lunastaa Venice Cardin, muutettu tuloaulan vasemmasta päästä oikeaan. Löytyyhän se sieltä ja saan ennakkoon tilaamani kortin.
Piazzale Roma. Ensimmäiseksi kummastelen uutta siltaa, neljättä Canal Granden ylittävää. Taksimies oli pitänyt sitä terribile, kamala, hirvittävä Vaporettoa odotellessani keskustelen sillasta vanhemman paikallisen herrasmiehen kanssa. Hänen mielestään se menettelee, mutta miksi suunnittelu oli annettu espanjalaiselle Santiago Calatravalle, kun oma mies Renzo Piano olisi tehnyt paremman! Ei se nyt ehkä ihan silmiä hivele, tosin sen alapuolella roikkuu jonkinlaisia verkkoja koska silta kaipaa vielä viimeistelyä. Käytössä se kyllä jo on.
Tavanomainen saapumisshokki kun näkee hyvin pukeutuneita kauniita ihmisiä eli venetsialaisia, italialaisia, jotka erottuvat turistilaumoista huolitellun asunsa ja hyvän ryhtinsä johdosta. Näkisipä vastaavaa joskus Suomessakin!

Vanhastaan tuttu hotelli Do Pozzi, majoittuminen. Sitten etsimään Press Officea saadakseni korttini ja Biennale-aineistoa. Menomatkalla poikkean Harry´s Bariin ja nautin tervetulotoivotusten ohessa bellinin.
Jostakin kumman syystä Ufficio Stampa on viety Arsenalen alueen perimmäiseen nurkkaan. Uuvuttava kävely paahtavassa helteessä kivimuurien ympäröiviä lämpöä hohkaavia kujia pitkin. Mutta löytyyhän se ja saan lehdistökorttini. Arsenalen alueella näen ensimmäisen kerran nelipyöräisiä kulkuneuvoja Venetsiassa eli pieniä golfkärryn tapaisia shuttle-ajoneuvoja vanhusten ja uupuneiden kuskaamiseen.
On niin helteistä, ettei ukkonen yllättänyt. Kova sateen kohaus juuri kun olin päässyt huoneeseeni siestalle. Ukkonen jylisee täällä aika mahtavasti.
Illalla sää taas suosii kun menen Harry´s Bariin päivälliselle. Entiseen tapaan alkuruokana salmone marinato a casa, uutuutena on sen kanssa tarjottu majoneesi. Pääruokana sitten scampi alla Thermidor, herkullista kuten aina. Paikan isäntä ja omistaja lakitieteen tohtori Arrigo Cipriani on alkanut jo vetäytyä sivuun ja hänen tyttärensä poikkesi tervehtimässä Kolmas sukupolvi on astumassa ruoriin. Tytär täällä, poika New Yorkissa alaan tutustumassa.
Päivän päätteeksi vielä iltaviski Gritti Palacen baarissa. Baarimestari oikein riemastuu kun näkee minut pitkästä aikaa; olemmehan tunteneet jo 80-luvulta saakka. Tavallisesta poiketen paikka on tupaten täynnä meluavaa nuorisoa, meluavaa siis vain niin, että kaikki puhuvat paikalliseen tapaan kovaa ja yhtä aikaa. Mutta kukaan ei vaikuta päihtyneeltä.

Lauantai 6.6.         Mestressä dentrofuoriBiennale ja Venetsiassa Fare Mondi Aamuverryttely via XXII Marzolla ja vaporetolla P.le Romalle. Taksilla Mestreen tuttavieni Tiziana Baracchin ja Giancarlo Da Lion järjestämään World PaviliondentrofuoriBiennale -tapahtumaan. Se on monitaiteellinen pitäen sisällään taidenäyttelyn, runoja, performansseja yms. kahden päivän ajan. Esillä on yksi kuvataidetyöni ja yksi italiaksi kirjoittamani runo.
Giancarlo puhui tapansa mukaan loputtoman pitkään, mutta kirjakieltä, joten ei ole vaikeuksia ymmärtää hänen korkealentoisuuttaan. Paikalla on useita muitakin tuttuja Saksasta, Ranskasta ja Italiasta. Muuan Marilisa Brocca on tullut ihan varta vasten minua tapaamaan.
Meille osanottajille oli tehty punaiset t-paidat World Pavilion -tekstillä, selkäpuolella logo Ambasciata di Venezia, koska nämä pitävät itseään eräänlaisina Venetsian lähettiläinä. Sain myös katalogin, jossa olen mukana.
En viivy kuin puoleen päivään saakka, kävelen Mestren asemalle ja tulen bussilla takaisin ja vaporetolla Rialtoon. Siellä syön jossakin pikkupaikassa kevyen lounaan. Hinta kaikkineen 18 euroa eli 13 kertaa halvempi kuin eilinen päivälliseni. Venetsiassa selviytyy ihan kohtuullisin vuorokausikustannuksin kunhan vain osaa välttää huippukalliita ravintoloita ja turistirysiä.
Tavanomainen siesta ja hyvin tarpeeseen, sillä jalat ovat aika uupuneet näistä parin päivän marsseista. Kulkiessani La Colomban ohi hain sieltä vuoden 2006 kansainvälisen kilpailun katalogin, johon työni oli hyväksytty. Tällä ravintolalla on ennen ollut mukava terassi, mutta nyt he eivät saa enää pitää sitä ja paljon paikan viehätystä on mennyt sen mukana.
Viideksi menen Biennalen virallisiin avajaisiin. Tungosta ja sekalaista. En ole oikein varma siitä, onko tällaisilla suurkatselmuksilla mitään merkitystä. Teemana on kuitenkin Making Worlds - Fare Mondi. Ennätysmäärä yleisöä, selviää seuraavien päivien uutisista.
Toinen asia on sitten se, mitä en ymmärrä ja vastustan - nämä täysin riippumatta toisistaan - että kaikessa pitää nähdä jonkinlaista "yhteiskunnallista sisältöä" niin kuin nytkin suomalaistaiteilija Jussi Kivi tuodessaan esille muka taiteena lapsesta asti keräämäänsä palokunta -aiheisia leluja, julisteita yms. rihkamaa.
Kriitikkokin ihastuneena kirjoittaa näyttelyn "vakavasta sanomasta", minusta se ei ole sen kummempi kuin jonkin koululaisen huone fanijulisteineen. Vakavaa?Suurta pelleyttä on myös sellainen muka-taide, että katsojan on leikittävä asunnonostajaa ja tirkisteltävä homon elämää tai ihasteltava hukkunutta uima-altaassa! Pelleilysarjaan on luettava myös M.Pistoletton teos Twentytwo Less Two joka esittää 22 peiliä, joista 20 on särjetty. Tai että katsojien täytyy pujotella lankojen seassa voidakseen "osallistua" T.Saracenon työhön Galaxy.
Kun sitten Suomessa Mäntän kuvataideviikkojen kuraattori ilmoittaa taiteen olevan "ihmisen syväilmaisua", niin mitä on niiden taiteilijoiden "syvyydessä", jotka esittävät rumuutta, sekavuutta, rikkonaisuutta ja ahdistusta? Onko se muka jonkinlaista yhteiskunnallista analyysia jos terapoi itseään?
No niin, antaa olla. Minä pyrin useimmiten kauneuteen ja harmoniaan. Ehkäpä siksi suomalaiset kriitikot eivät tule tutustumaan taiteeseeni.
Palatessa pistäydyn Harry´Barissa. Käyn Da Raffaellossa, jossa on maanantaina OFAA:n kokous, sopimassa asioista. Yhdestä kanavan varren pöydästä joku vinkkaa, kas, sehän on israelilainen Pamela, joka on hänkin jo saapunut paikalle. Istun hänen seurakseen joksikin aikaa.

Sunnuntai 7.6.        Arte Lagunan party ja ranskalainen kreivitär          
Hotellin aamiainen on aika hyvä. Nämä miesten ja naisten erot näkyvät kaikenlaisissa pikkuasioissa: yhden pariskunnan nainen ottaa jogurtin ja kerää lautaselleen kirsikoita, mies salamia ja kinkkua. Niin teen minäkin, emme me miehet kirsikoilla elä!
Aulassa tapaan kulttuurineuvos Tuula Arkion. Hän on jo lähdössä työtoverinsa kanssa junalla Sveitsiin ja Baselin kautta kotiin. 9.30 tapaan Pamelan. Ajamme vaporetolla P.le Romalle. Matkalla kuvaan ensimmäistä Canal Grandella koskaan näkemääni sukellusvenettä! Tosin se on kirjavaksi maalattu taideteos, luullakseni. Pamela haluaa juutalaisena nähdä gheton ja kävelemme sinne. Palaamme jalkaisin Strada nuovaa, välillä nautimme virvokkeita. Jokseenkin rasittava kävely melkoisessa helteessä. Sen päälle siesta onkin taas tarpeen. Lepäilyn aikana katson formuloita, joissa ei nytkään tule suomalaismenestystä.
Viideksi menen taas Giardinin alueelle. Aivan Biennalen pääsisäänkäynnin edessä on Il Paradiso niminen ravintola. Olen saanut kutsun Artelaguna -järjestön partyyn rakennuksen kattoterassille. Täältä avautuu näkymä Lidolle, laguunille ja osin keskustaankin puitten lomasta. Aurinko paahtaa, musiikki pauhaa. Sitten viisi tavattoman nopeasti esitettyä puhetta ja hyvät tarjoilut. Tutustun muutamaan udinelaiseen taiteilijaan.
Palaan Harry´s Barin alakertaan kaivaten viileätä belliniä. Viereisessä pöydässä istuu neljän naisen seurue. Keski-ikäisin heistä viittaa minut pöytään ja alkaa keskustelun italiaksi. Käy kuitenkin ilmi, että hän on ranskatar, kreivitär, joka asuu linnassaan Provencessa. Hyvin tyylikkäästi pukeutunut, jakku ehkä Diorilta. Seurueen muut naiset ovat hekin hyvin mielenkiintoisia. Kaunotar, jolla on galleriat sekä Pekingissä että Lontoossa. Nuori italialainen Perugiassa asuva kuvataiteilija, sekä joukon jatkona ja ilmeisesti kreivittären body guardina ranskalainen judomestari, joka on edustanut maataan MM-kisoissa ja olympialaisissa. Tumma sievä neitonen.
Kunnollisena aviomiehenä tyydyn yhteen belliniin tässä mielenkiintoisessa seurassa ja nousen yläkerran saliin nauttimaan sunnuntain erikoisuudesta osso bucosta. Täysin uupuneena päivän koettelemuksista palaan hotelliin jo klo 21.

Maanantai 8.6.        OFAA:n kokous, puheenjohtajuus saa jatkoa
Suuri päivä eli organisoimani OFAA:n ensimmäinen virallinen yleinen kokous.
Paikalle saapuu kymmenkunta henkeä Saksasta, Hollannista, Israelista ja Italiasta sekä minä Suomesta. Enemmänkin oli ilmoittautunut, mutta sitten eri syistä peruuttanut.
Kokouksen puheenjohtajana toimii Hertha Miessner Saksasta ja sihteerinä Francesca Maurizi Italiasta, hän on kaukoviisaasti ottanut lap topin mukaansa. Käydään tietenkin hyvin vilkasta keskustelua. Laatimani säännöt hyväksytään. Paljon puhutaan Pekingin keskeneräisistä jälkiselvittelyistä siinä missä tulevista tapahtumistakin. Päätetään, että laadin vetoomuksen IOC:n puheenjohtaja Jacques Roggelle. Jäsenmaksu lyödään lukkoon ja moni muukin asia sovitaan. Katsotaan nyt, mitä tästä tulee.
Varapuheenjohtaja on Bangladeshista, foreign secretary Israelista, membership secretary Saksasta, exhibition secretary Libanonista. Minulla on sellainen
tunne, että päävastuu jää Herthalle ja minulle. Hallitukseen valitaan myös toinen Pekingissä ollut suomalainen Bambu Hellstedt. Hänestä voi jatkossa olla paljonkin apua.
Kokouksen jälkeen nautimme yhteisen aterian edelleen vilkkaasti seurustellen.
Sihteerin mies Tonino on menestynyt sisustussuunnittelija, meillä oli oikein mukavaa.
Sitten taas kävelyä, pitkä siesta ja sen jälkeen illalliselle Antico Martiniin. Hiukan parsaa, herkullisia lampaankyljyksiä. Paikka on vaihtanut omistajaa sitten viime näkemän, mutta ruokalista ja taso ovat ennallaan korkeahkolla tasolla. Tulen niin kylläiseksi, että menen vielä Harry´s Bariin digestiivolle, otan grapan. Nyt itse vanha herra Cipriani on paikalla, mutta kovin hän on käynyt pieneksi ja kalpeaksi. Tuntee kuitenkin minut ja tulee kättelemään.

Tiistai 9.6.          Suojelusenkeli matkassa mukana
Tänään on suojelusenkeli mukana. Tapahtuu nimittäin pahin mahdollinen eli hukkaan lompakkoni Campo San Stefanolta lähtevän vilkkaan kujan alkupäässä. Huomaan katoamisen vasta ehdittyäni jo melkein Rialtoon ja kiiruhdan hotelliin. Ei, ei se ole jäänyt huoneeseenkaan. Juuri kun aion soittaa Raunille, jotta hän huolehtisi kaikkien korttien sulkemisista heti, tapahtuu ihme eli saapuu tekstiviesti: we have found your wallet, ja selvitys mistä sen saa.
Suunnaton helpotuksen huokaus. Riennän heti S.Stefanon lehtikioskille, jonne löytäjä - australialainen kaupunkisuunnittelija - on sen jättänyt. Annan kioskinpitäjälle säilyttämisestä kiitollisena 20 euroa ja lähetän australialaiselle kiitosviestin ja lupaan toimittaa hänelle jonkin työni kiitokseksi.
Hotellin portieri oli aivan "äimän käkenä", hän ei ole koskaan kuullut, että kukaan lompakkonsa Venetsian vilinässä kadottanut turisti olisi saanut omansa takaisin. Mutta minun matkani on nyt pelastettu. - Terveellinen opetus.
Pääsenkin jatkamaan kaupunkikierrostani ja teen joitakin syntymäpäivä- ja tuliaisostoksia. Raunille onnistun löytämään hyvin muodikkaan jakun, jota tällä kertaa sovitettiin niin monen myyjättären päälle, että oikea koko todennäköisesti löytyi.
Nautin yksinkertaisen turistilounaan pitkän kävelyn lomassa. Siestan jälkeen käyn taas kaupunkikierroksella, jonka päätän Gritti Palacen terassille. Olen hotellissa jo ennen kahdeksaa. Annan itselleni perusteellisen jalkahoidon löydettyäni eräästä luontaistuotekaupasta oikein hyvää jäähdytyshoitogeeliä.
Lueskelen ja katson Rexiä.

Keskiviikko 10.6.     Hyviä tapoja noudatetaan        
Oikein poikkeuksellisen hieno ilma, lämmintä mutta ei liikaa, leppeä tuuli, kirkas taivas. Pitkä kävely San Polon ja Santa Crocen kaupunginosissa. Kuljen uutta reittiä joka myötäilee Canal Granden laitaa päätyen kalatorille. Löydän sopivan tuliaisen Mikolle ja Päiville. - Campo S.Bartolomeon turistivilinässä Goldonin patsaan varjossa syön hiukan prosciuttoa ja jäätelöä, erikseen toki.
Pitkähkön siestan aikana katson televisiota ja lueskelen sekä lepuutan
jalkojani. Illalla menen taas aterioimaan Harry´s Bariin. Alkuruokana tartare di tonno, pääruokana maksaa ja munuaista laavakivigrillistä. Varsinkin munuainen on oikein herkullinen.
Kiinnitän taas kerran huomiotani yhteen pariskuntaan, joka ei millään saa päätettyä mitä tilaisivat. Täytyy oikein antaa neuvoksi Italiaan ja Ranskaan matkustaville, että ottakaa etukäteen vähän selvää, mitä erikieliset ruokien nimet tarkoittavat. Matkaoppaissahan niitä selostetaan usein ihan riittävän tarkasti. Nytkin ehdin syödä koko ateriani, ennen kuin jo ennen minua tulleet alkavat tilata alkupaloja. Etelämaalaiset tarjoilijat eivät ole tottuneet hidasteleviin asiakkaisiin, tosin Harry´s Barissa ollaan aina kohteliaita, mutta halvemmissa paikoissa tarjoilija saattaa tulla mielenosoituksellisesti viereen seisomaan.
Harry´s Barissa yritetään sitkeästi ylläpitää hyviä tapoja. Aikaisemmin sinne ei päässyt laisinkaan shortseissa, mutta siinä asiassa on jouduttu tinkimään niin että päivällä kyllä pääsee, mutta ei enää illalla klo 18 jälkeen.

Torstai 11.6.         Loistopursia, italialainen kreivitär
Aamupäivän käytän varsinaisen Biennaalin alueen ulkopuolisten näyttelyitten tutkimiseen. Käyn mm. ystävieni De Grandisien kuratoimissa Marokon ja Monacon näyttelyissä. Edellisessä on yksi Fathiya Tahirin työ, jossa on 12 "tavallisen kokoista" maalausta ripustettuna suureksi neliöksi ja tämä esitellään yhtenä työnä. Hyvä idea sinänsä. Monacon Philippe Pastorin suuret synkin paksuin värein tehdyt työt eivät miellytä robustisuudessaan. - Paolo ja Päivi De Grandisien Arte Communications on hyvin huomattava organisaattori, heillä on tässäkin Biennaalissa 15 eri kohdetta.
Arsenalen ja Giardinin väliseen laituriin on ankkuroitunut useita todella upeita loistoluokan huvipursia. Useimpien perässä on Australian tai Englannin lippu. Jahdit ovat arvioilta noin 30 metriä pitkiä, useita kansia. Kyllä maailmassa rikkaita riittää. Hyvä, ettei kaikkea ole vielä tasattu ja jaettu, sillä kuka silloin tilaisi tällaisia antaen työtä ties kuinka monille.
Kovin paljon muutoksia on sen vuoden aikana tapahtunut, kun en täällä käynyt. Suosikkiliikkeeni Bussola on kadonnut kokonaan, paitakauppani Camiceria di San Marco on siirtynyt Calle Vallaressolta sivummalle, hienojen kankaiden kauppa Vallin tilalla on nyt Ferrarituotteita jne. Ystäväni Manzonin pariskunnan lasi-liike on entisellä paikallaan, mutta hekin tuskailivat talousvaikeuksien kanssa.
Niin ne vuodet vierivät. Heidätkin olen tuntenut jo parikymmentä vuotta. Esikoispoika Tommasolle järjestin kerran joulupukin kirjeen, ja nyt hän opiskelee kieliä Venetsian yliopistossa.
Kävin Harry´s Barissa hyvästelemässä. Siellä oli taas muuan kreivitär, kovin arvokas italialainen daami, jota henkilökunta kohteli hyvin kunnioittavasti. Tervehdimme toisiamme arvokkaasti nyökäten.
Lentoa edeltävänä päivänä syön yleensä hyvin kevyesti, niinpä nytkin vain munakkaan. Helteinen sää on jatkunut ja nyt kun siihen on sopeutunut ja jalat saatu kuntoon, onkin taas lähdettävä takaisin.
Iltakävelyllä poikkean ennestään hyväksi tietämässäni trattoria Alla Scalassa ja varaan alustavasti syksyn matkaseurueellemme paikat yhteistä illanviettoa varten. Isäntä muistaa minut entuudestaan ja se helpottaa asiasta sopimista.

Perjantai 12.6.       Kapinoiva Tuhkimo
Niin se vaan viikko Venetsiassa taas vierähti. Vaporetossa vieressäni seisoo nuori nainen, jolla on kutakuinkin ihanteellisen kauniit varpaat: virheetön jalkaterä pitkin suorin varpain, isonvarpaan kynsi juuri sellainen kuin sen pitääkin olla, tasainen suunnikas. Varpaiden väliset suhteet oikeat. Kynnet hyvin hoidetut, lakka väritön. Kummallista, etteivät kaikki naiset ymmärrä hoitaa jalkateriään huolellisesti vaan laiminlyövät tämän ulkonäkönsä tärkeän osa-alueen.
Koneessa luen lentokentältä ostamaani italialaista "feministin käsikirjaa" Tania Rochan Cenerentola si ribellaa eli Tuhkimo kapinoi. Se on loppujen lopuksi aika hauskaa tekstiä ja voin olla monessa asiassa samaa mieltä Olisi hauskaa kääntää se jos vain ehtisi.
Lento sujuu kommelluksitta, mutta matkalaukun saaminen kestää peräti 55 minuuttia. Lentomatkustuksen kokonaissuunnittelua ja yleislogistiikkaa voisi vielä paljon parantaa. - Rauni on tullut vastaan ja suukkojen jälkeen suuntaamme taas kohti Pälkänettä ja suomalaista arkea.

17.6.2009 Paul Tiililä