Share |

Romania 2007

Euroopan kulttuuripääkaupunki Sibiussa ja Balkanin Pariisissa 2007

Venetsian huhtikuisen matkamme jälkeen olemme viettäneet rauhallista kotielämää lukuisin poikkeuksin.

Rauniokirkon sakastin kattaminen sekä kirkkopihan aitaaminen on työllistänyt Raunia lähes koko kesän, mutta kaikki saatiin valmiiksi alkusyksyyn mennessä.Kattoon tarvittavan tuohen saamiseksi järjestettiin tuohitalkoot, jotka herät-tivät runsaasti  mielenkiintoa, televisiokin oli paikalla.

Toisen polven ystävämme, edesmenneitten pitkäaikaisten sveitsiläisten ystäviemme Jaggien nuorin poika perheineen pistäytyi lomamatkalla luonamme. Heinäkuussa oli galleriani – Galleria ExG – avajaiset ja Hauhon Hovinkartanossa näyttely, johon osallistuin. Galleriaan tutustumassa pistäytyi Hauholta kolme ulkomaalaista naistaiteilijaa ja myöhemmin syyskuussa vielä kaksi italialaista.

Lokakuun alussa Piitu poikkesi Pälkäneellä Eurooppalaisen Kulttuuriyhdistyksen masinoimassa tilaisuudessa Pälkäneen lukiossa. Hän tapasi myös kunnanjohtajamme ja osallistui EKY:n hallituksen kokoukseen meillä. Kun satun olemaan mainitun yhdistyksen puheenjohtaja ja kun olimme päättäneet tehdä tutustumismatkan yhteen Euroopan tämän vuoden kulttuuripääkaupungeista, Sibiuun, niin katsoin olevani velvoitettu lähtemään mukaan, vaikka en ennen matkaa tuntenut oikeastaan mitään kiinnostusta Romaniaa kohtaan. Olen ollut mukana Finroartinkin toiminnassa lähinnä ystäväni Myllyksen hartaiden pyyntöjen takia.

No, onhan meillä kyllä näyttelykin Sibiussa. Siellä on mukana muutama työni. Syyskuussa kyllästyin taiteiluun ja peruutin suuren postitaidenäyttelyn, joka oli aiottu Tampere-taloon. Arvelin siitä koituvan liikaa vaivaa.

Mutta nyt matkaan!

Tiistai 9.10.

Minun lähtöpäiväni. Olin varannut Gatewaysta huoneen meille aikoja sitten, mutta kun keksittiin tämä Pälkäneeltä lähtevien yhteiskuljetus, päätimme, että Rauni tulee sillä ja minä menen hotelliin, koska se oli maksettu luottokortilla etu-käteen.
Modeemissa oli ollut jotakin vikaa ja Rauni haki aamupäivällä uuden, joten ehdin vielä tehdä lähtöselvityksen internetissä. Sitten lentokenttäbussilla Helsinki-Vantaalle ja hotelliin. Selvitin matkalaukkuni jo illalla koneeseen. Fly Innissä nautin kevyesti vain katkarapuleivän.

Keskiviikko 10.10.

Varsinaiset matkajärjestelyt oli Area hoitanut; lentoliput, maakuljetukset, ho-tellit. Matkanjohtajaksi ja tulkiksi oli lupautunut jäsenemme Marjo Cosma. Vähitellen koko ryhmämme saapui lähtöportille ja tutustui alustavasti toisiinsa.
Meitä oli kaikkiaan 17: Marjo, Anne-Marie (Maija) ja Lars (Lasse) Heselius, Kat-ja Juhola, Virpi Kinnunen, Aila Koivisto, Anita ja Risto Lindholm, Tarja ja Markku Palomäki, Taru Suontaka, Elisa ja Reijo Tikanmäki, Rigel Vanne, Eira Viertoma sekä me.

Finnairin lento sujui hyvin mutta sitä vastoin noin 300 km matka Bukarestin len-tokentältä Sibiuun kesti lähes kahdeksan tuntia! Kaksi ensimmäistä tuntia kului Bukarestin ruuhkissa ennen kuin pääsimme edes kaupungista ulos, ja sitten tien huonous, tietyöt ja lopulta pimeys ja sade haittasivat matkantekoa. Aikaa meni myös kun puolen tunnin pysähdykseksi suunniteltu kahvitauko muuttuikin aterioin-niksi, mutta yhtä kaikki saavuimme kuitenkin Sibiuun kellon lähetessä kymmentä.

Majoituimme hotelli Continentaliin aivan keskustassa. Iso hyvä huone vaikkakin kaapissa nuhruiset hyllyt. Menimme hotellin ravintolaan myöhäiselle päivälli-selle. Rauni tilasi balkanilaista perinneruokaa mititeitä, minä kanaa paikalli-seen tapaan. Ja sitten nukkumaan pitkän päivän päätteeksi.

Päivän harmi oli se, että loppumatka sujui pimeässä emmekä nähneet maisemia. Uusi mielenkiintoinen asia oli Bucarestissa ja Sibiussa liikennevalot, joissa niin punaisten kuin vihreittenkin jäljellä oleva aika näkyi sekunteina. Tämä olisi tervetullut uutuus meillekin.

 Torstai 11.10.

Nukuimme oikein hyvin. Aamiainen ruhtinaallisen runsas. Kymmeneltä ryhmämme oli koossa ja mukaan liittyi Sveitsistä jo pari päivää sitten tullut Asko Myllys. Lähdimme tehtailija Florin Turcun johdolla tutustumaan Sibiun keskusaukioon Piaţa Mareaan ja vähän pienempään Piaţa Micăan. Edellinen on todella hyvin avara aukio. Sitä reunustavat 1500- ja 1600-luvun talot, joissa on hauskoja puoli-ummessa olevien silmien näköisiä kattoikkunoita.

Aukioilta menimme Romanian vanhimpaan ja hienoimpaan taidegalleriaan Muzeul Brukenthaliin, joka sijaitsee 1700-luvun barokkipalatsissa. Maalaustaidetta oli todella runsaasti, huone huoneen perään, enimmäkseen 1600- ja 1700-lukujen tai-teilijain töitä. Pääosin melko tavanomaisia.
Kuljeskelimme Raunin kanssa leveällä kävelykadulla ja sitten tapasimme aukiolla Myllyksen. Hänen kanssaan oli tuttavamme Carmen Poenaru ja muuan neitonen. Me-nimme eräälle terassille nauttimaan oluet; myös Heseliukset olivat paikalla.
Kello 14 meillä oli yhteinen lounas aukion kulmalla sijaitsevassa kellariravin-tolassa, joka oli oikein viehättävä paikka tiiliholveineen ja lampaannahkaistui-mineen. Lounaaseen kuului keitto, grillattua kanaa ja kahvi.
Löysimme yhdestä liikkeestä minulle hyvän villatakin ja toisesta pikku Sallille tuliaiskoltun. Tarkoituksemme oli sitten ottaa pieni siesta, mutta se alkoikin ramaista niin kovasti, että emme enää lähteneet ulos vaan vietimme illan huoneessamme ja menimme ajoissa nukkumaan.

Perjantai 12.10.

Kymmeneltä lähdimme koko joukko bussilla kohti Sibielin kylää. Se sijaitsee Kar-paattien rinteillä parinkymmenen kilometrin päässä. Matkan varrella oli paljon nähtävää ja perillä lasi-ikonimuseo, jossa on maallikkojen tekemiä ikoneja eri puolilta Romaniaa. Harvinaisuutena lisäksi kuusi roomalaiskatolista ikonia Itävallan puolelta. Kylässä oli myös pieni matkamuistomyymälä, jossa kauppa kävi kovasti.

Täältä ajoimme toiselle puolelle Sibiuta Kansallisen kulttuurin museoon Astraan. Siellä on vanhoja maalaistaloja ja tuulimyllyjä maan eri osista. Paikka muis-tuttaa kovasti Sveitsin Ballenbergiä. Pienessä Wirtshausissa nautimme mititei-lounaan.
Illalla oli sitten matkan suuri tapaus eli suomalais-romanialaisen taidenäytte-lyn avajaiset konserttitalo Sala Thalian ala-aulassa. Hyvissä ajoin olimme pai-kalla. Läsnä olivat myös lähetystöneuvos Antero Inkari Suomen Romanian suur-lähetystöstä sekä Sibiun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja herra Bottesch.

Suomalaisia oli mukana näyttelyssä ja paikan päällä: Katja Juhola, Virpi Kinnu-nen, Aila Koivisto, Eira Viertoma ja minä. Mukana oli myös pari Pirjo Heinon työtä, mutta hän ei ollut itse päässyt matkalle mukaan.
Paikallinen kriitikko taidehistorian tohtori Maria Olimpia Tudoran Ciungan esit-teli meidät taiteilijat ja selosti töitä. Tuli taas mielenkiintoisella tavalla esille kritiikkien ero Suomessa ja muualla Euroopassa. Suomessahan kriitikot eivät tule koskaan avajaisiin vaan tapaavat käydä näyttelyissä vähän niin kuin salaa ja useimmiten keksivät jotakin negatiivista sanottavaa. Muualla taas krii-tikot tulevat avajaisiin ja koittavat löytää kaikista töistä jotakin hyvää sanottavaa. Täällä kritiikki oli varsin ylistävää.
Nautimme hiukan suurlähetystön järjestämiä virvokkeita. Pienessä sateessa pala-simme hotelliin ja menimme ravintolaan. Tikanmäet istuivat kanssamme. Rauni ja Reijo nauttivat kaikkien aikojen surkeimman pihvin, itse tyydyin carbonaraan. Olimme melkein kaikki paikalla ja meno oli osin aika vauhdikasta. Pääsimme nuk-kumaan vasta 22.30 paikkeilla.

 Lauantai 13.10.

Yöllä satoi ja myrskysi. Aamulla taas pakkasimme, sillä klo 10 heitimme hyvästit Sibiulle ja lähdimme kohti Bukarestia.
Nyt maisemat näkyivät hyvin. Ajoimme Olt-joen laaksoa, joki tien toisella puolen ja toisella puolen Karpaattien rinteet ja metsäiset kukkulat. Nyt tämä 300 km matka taittui kuudessa tunnissa.
Bukarest, Bucureşti, ei suotta kanna nimeä Balkanin Pariisi. Leveitä lehteviä bulevardeja, puistoja, upeita palatsimaisia rakennuksia, tavattoman taidokkaita taostöitä, gittereitä, rauta-aitojen porteissa ja ikkunaristikoissa.

Hotellimme Capitol on keskustassa yhden pääkadun Calea Victoriein varrella pie-nen aukion laidalla. Huoneemme 5. kerroksessa. Pieniä puutteita, vedenpaine ko-vin alhainen ja sähköpistorasiat ja –koskettimet vähän sitä sun tätä, mutta muuten ihan OK. Vahinko vain, että illalla satoi, suorastaan myrskysi kun yritimme tutustua lä-hiympäristöömme. Aloimme hakea ruokailupaikkaa Palomäkien, Tikanmäkien sekä pohjalaisnaistemme kanssa. Melkein kaikissa ravintoloissa oli yksityistilaisuus. Eräs portsari neuvoi menemään pari sataa metriä eteenpäin ja sitten vasemmalle romanialaisravintola Caru´cu bereen.

Sepä vasta onkin paikka! Bukarestin vanhin oluttupa. Korkeat holvatut salit myöhäisgoottilaiseen tyyliin. Upeita seinämaalauksia, hienosti koristeltu katto, jugendia muistuttavat kattokruunut. Ja ns. kova meno päällä. Romanialaisia kansantansseja, soittoa ja hulinaa.
Rauni tilasi kalkkunaa, minä lammasta, päälle kahvit ja truicat, paikallista viinaa. – Sateessa palasimme hotelliin ja olimme huoneessamme 20.30.

 Sunnuntai 14.10.

 Aamiaisella juttelimme pitkään Katjan kanssa. Kymmeneltä meillä oli taas ryhmän kokoontuminen. Suurin osa lähti Marjon johdolla katsomaan Palatul Parlamentului-ta, Ceauşescun rakennuttamaa palatsia, joka on maailman suurimpia rakennuksia. Me emme lähteneet, sillä minulla oli tapaaminen Glorian ja erään herra Radu Dan Ghelasen kanssa. Hän johtaa perinnekulttuuriyhdistystä ja on halukas yhteistyö-hön kanssamme. Keskustelimme jonkin aikaa. Ihmeekseni herra ei ollut kuullut pu-huttavankaan World Monuments Fundista, vaikka se restauroi Romaniassakin.

Sitten lähdimme Glorian, Radun, Heseliusten ja Katjan kanssa katsomaan vanhaa kaupunkia. Kuljimme galleriakäytävillä – Pasajul Villacros ja Pasajul Macca – ne muistuttivat hiukan Brysselin kuuluisia pasaaseja, ja tutustuimme entisen pää-postin upeassa rakennuksessa sijaitsevaan historialliseen museoon.
Täällä on mm. Roomassa vuonna 113 pystytetyn Trajanuksen pylvään tarkka kopio koska pylvästä kiertävässä reliefissä kuvataan Rooman legioonain sotaretkeä ny-kyisen Romanian alueelle. Lisäksi eri puolilta Romaniaa koottuja kivisiä muisto-merkkejä.

 Mielenkiintoisinta oli kuitenkin ”aarrekammion” todella vaikuttava laaja kulta-esineitten kokoelma hienon hienoista pienistä koruista kruunuihin ja suuriin as-tioihin. Todellisia käsityötaidon mestarinäytteitä yli 2000 vuoden takaa lähes meidän päiviimme asti. Hyvin vaikuttava kokoelma.

Lounaalle taas Caru´cu bereen. Otimme perinteisen talonpojan lautasen makkaroineen ja muine lihoineen. Paikan erikoisuuksiin kuuluu noin puolen jalkapallon kokoinen vaalea maukas leipä. Se tuodaan pöytään valmiiksi viipaloituna. Aterian jälkeen kävimme leivoskahvilla viereisessä kahvilassa.
Kun muut lähtivät kolmelta taidemuseoon, minä jäin lepuuttamaan kipeytyneitä jalkojani. Illalla menimme kevyelle aterialle erääseen nuorisokahvilaan. Rauni otti öljyssä ja balsamiviinietikassa keitettyjä katkarapuja, minä pollo alla diabolon, tavanomaista ruokaa. Kun kuljimme Caru´cu beren ohi näimme ikkunasta hilpeän kuuden hengen seurueen meikäläisiä ja menimme tietenkin joukon jatkoksi. Hetken päästä suomalais-vahvuuteen liittyivät Rigel ja Taru. Hauska ilta. – Nukkumaan vasta 23.15.

 Maanantai 15.10.

Tuli aurinkoinen päivä. Kymmeneltä suurin osa ryhmästä lähti Tiganestiin katso-maan ortodoksisten kirkkotekstiilien valmistusta. Jäin itse kaupunkiin, tein pa-rin tunnin hiljaisen kävelykierroksen ja huomasin yhden tavaratalonkin aika lähellä hotellia. Sitten jaloissa alkoi taas tuntua rasitusta ja vetäydyin siestalle huoneeseemme.

Kaupungilla kiinnitin huomiota loistoautojen suureen määrään. Oli yksi Bentley, yksi Rolls Royce, lukemattomia mersuja ja muhkeita kaupunkimaastureita, mm. se Audin uusi malli, jota en ole Suomessa vielä nähnytkään. Kaiken kaikkiaan uusien hienojen autojen määrä oli paljon suurempi kuin mitä näkee Tampereen katukuvassa.
Ja kuitenkin keskipalkka on täällä noin 400 euroa kuukaudessa! Niin että älkää Suomessa suotta puhuko muka suurista tuloeroista, kyllä ne ovat maailmalla niin rikkaissa kuin köyhissäkin maissa ihan muuta kuin meillä. Entä sitten aloitteellisuuden ja yritteliäisyyden merkitys kontra saamattomuus. Tulokset ovat mitattavissa ja nähtävissä.

En voinut myöskään olla huomaamatta erittäin tyylikkäästi pukeutuneita nuoria naisia. Hyvin istuvia kävelypukuja, ei mitään farkkuja ja lenkkareita. Voi voi sitä suomalaista tuulipukukatukuvaa! Missä suomalaisnaisten tyylitaju? Niin nuoria naisia kuin vanhoja tanttojakin näkee keskikaupungilla jopa verrytteluasuis-sa tai muuten mauttomasti pukeutuneina. Sama koskee tietysti meitä miehiä vaikka tyylittömyys istuu mielestäni huonommin naisiin kuin resupekkamiehiin.

Eräässä lehdessä kerrottiin Suomen olevan kulttuurin takapajula Euroopassa mitattuna sillä, miten kansalaiset arvostavat kulttuuria. Suomi oli toiseksi vii-meinen 27 EU-maassa tehdyssä kyselyssä, johon vastasi lähes 27000 ihmistä. Ehkä tästä tuloksesta löytyy selitys sille, ettei tapakulttuuriakaan mukaan luettuna hyvä pukeutuminen oikein arvosteta Suomessa.

No niin, Raunia odotellessani löysin televisiosta sekä Cannonin että Kauniit ja rohkeat. Vaimon palattua teimme pitkän kävelyn Calea Victorieita aina Hilton-hotellille saakka. Sen bistrossa nautimme kevyen välipalan, Rauni erinomaista tomaattikeittoa ja minä munakkaan.
Illalla taas Caru´cu bereen. Tilasimme vihdoin paikan suuren erikoisuuden, koko-naisena arinalla paistetun muhkean porsaanpotkan. Ja millaisen! Sellaista niin herkullista possua ei Suomessa enää saakaan. Niin, paitsi että muuan yksityinen kasvattaja tuo meille joskus samanlaista runsaan läskikerroksen peittämää sianlihaa. Mutta tämä potka! Rapea kuori oli todella herkullista, läski suorastaan suussa sulavaa ja liha oikein mureaa. Annoshan on aika suuri, joten emme jaksa-neet siitä kuin noin puolet. Ruoansulatus vaati sitten palinkat päälle. Mutta kyllä kannatti kokea tämäkin ateria.

 Tiistai 16.10.

 Matkan päätöspäivä. Hotellihuoneet piti jättää yhteentoista mennessä. Sen tapahduttua lähdimme joukolla tapaamaan kuuluisaa graafikkoa Marcel Chirnoagaa, vanhaa tuttavaani. Ikävä kyllä hän on hyvin sairas ja väsynyt. Pääsimme hänen atel-jeehensa. Se on lähes keskustassa. Vaimo Monica oli valitettavasti muualla asioillaan, mutta hänenkin töitään oli nähtävänä.
Kun olimme lähdössä ja koolla talon portailla, joukkueemme yllätti minut täysin lahjoittamalla Marcelilta ostamansa ison grafiikanlehden, jonka hän itse oli va-linnut minulle. Hienoa, ja lämmin kiitos vielä kaikille.
Samalla Rauni käytti tilaisuutta hyväkseen ja ojensi ryhmän yhteisenä lahjana Marjolle isopalloisen kaulakorun. Se on ansiosta se, sillä ilman hänen kielitaitoaan ja paikallistuntemustaan koko matkaa tuskin olisi edes tehty.

Kävelimme hiljakseen takaisin hotellille päin. Poikkesimme katsomaan yhtä pientä ortodoksikirkkoa. Sen sisustus oli hämmästyttävän loistokas ja alttariseinä kokonaan kullattujen ikonien peitossa. Todella upea nähtävyys.
Menimme yhdessä Lindholmien kanssa syömään kuuluisaan Casa Capsaan, joka on avattu 1845. Sisustus viimeisen päälle hieno kattokultauksineen, kattaukset moitteettomat. Ja ruoka, sekin aivan erinomaista. Nautimme Raunin kanssa jo totuttuun tapaan mititeit, jotka olivat täällä paremmat kuin muualla, vaikka hyviä ovat kaikki olleet.

 Sitten vain odottelua, bussilla lentokentälle, taas tavanomaista odottelua ja vihdoin Finnairin suoralla lennolla kotimaahan. Tilattu tilataksi oli odottamassa ja niin olimme sitten vihdoin kotona jo keskiviikon puolella yhden aikoihin.

Useimmilla meistä on muistikuvia television noin viisitoista vuotta sitten esittämistä kurjuuskuvista romanialaisten vammaislasten oloista, kansannoususta ja Ceauşescun teloituksesta. Köyhää ja surkeata. Entä nyt? Maa on ihmeellisellä tavalla alkanut päästä jaloilleen. Joka puolella oli rakennustyömaita, nostokurjet liikkeessä, tietöitä tehtiin .. ja kuten edellä tuli jo esille, lisääntyvä vau-raus näkyi kaikkialla. Mutta onhan asialla edelleen kääntöpuolensakin, tavallisten kansalaisten pienet palkat ja heikko ostovoima. Korruptiota lienee edelleen, vanhan byrokratian jäänteitä, maaseudun takapajuisuutta. Mutta maa on täynnä mahdollisuuksia. Ja onhan se nyt EU-maa. Kyllä Bukarestkin on pian taas kukoistava Balkanin Pariisi.

                                 *     *     *

20.10.2007 Paul Tiililä