Share |

Olympiamatka 2008

OLYMPIANÄYTTELY PEKINGISSÄ, VALTION VIERAANA KIINASSA

 

kiina.jpg

Osallistuin Pekingin olympialaisten viralliseen oheistapahtumaan eli suureen taidenäyttelyyn. En nuorukaisena malttanut harjoitella tarpeeksi, jotta olisin päässyt 400 metrin juoksijana kisoihin, oli niin paljon kaikenlaista muutakin, mutta nyt sitten yli 50 vuotta myöhemmin kävi kutsu.

Kas näin olympiamatkani alkuvaiheet etenivät:

Pyytämättä ja yllättäen

Maanantaina 12.5. hämmästyin aika tavalla kun sähköpostissa oli Kiinan olympiakomitean kutsu osallistua karsintaan Olympic Fine Arts 2008-tapahtumaan. Siihen on kutsuttu taiteilijoita 80 maasta ja "loppukilpailuun" valitaan 300 taiteilijan työt lähes 10000 työn joukosta.

Valitsin kuvat muutamasta työstä ja lähetin ne Kiinaan.

Tiistaina 20.5. Pekingistä tuli viesti: "I have to say you are fantastic artist!"

Torstaina 12.6. tuli vihdoin odotettu tieto eli yksi työni on hyväksytty tähän Pekingin olympialaisten viralliseen oheistapahtumaan. Tuli myös joukko papereita täytettäviksi. Mikäpäs siinä, täytellään!
Kun vastoin odotuksiani löysin Finnairin suorien Pekingin lentojen joukosta minulle sopivina päivinä yhden erityisen edullisen, varasin matkan oitis, tietenkin vasta saatuani Raunilta luvan.

Paljon muutakin ehti tapahtua edeltävinä viikkoina. Olimme Helena Tiililän pajutyönäyttelyn avajaisissa, osallistuimme Eridomicin uusien tilojen hienoon vihkiäisjuhlaan, olimme niin Kiira Korven kuin Tero Ahavankin lakkiaisissa.

Posti toi yhtenä päivänä arvokkaan näköisen kirjeen Espanjasta. Kas kummaa,Zarzuela del Monte –nimisen kaupungin kaupunginhallitus ilmoitti vastaan-ottaneensa yhden työni, joka on sijoitettu paikallismuseoon! Enkä ole sitä edes lähettänyt! Ilmeisesti joku espanjalainen taiteilijatuttavani on kiikuttanut museoon hänelle lähettämäni työn.

Muutakin mielenkiintoista postia on tullut: torstaina 19.6. ovikello soi ja postinkantaja tuo suuren paketin Olympiakomitealta. Erilaisia paitoja, lippiksiä, pusero, shortsit, caprit. Kisajoukkueen asuja!

Miten tähän on tultu?

Täytyy oikein kirjoittaa muistiin taiteellisen urani taustat ja vaiheet niin kauan kuin itse muistan ne. Sisarukset ehkä muistavat, että lapsena olin kova piirtelemään. Joskus tuossa 12-15 ikäisenä piirsin alinomaa, piirsin ja maalasin vesiväreillä. Koulussa minulla oli ainakin ylemmillä luokilla piirustuksessa 10 ja olin kiinnostunut myös taidehistoriasta.
Sitten piirtely jäi. Helsingin yliopistossa kävin taidehistorian luennoilla, mutta en suorittanut mitään. - Tampereen yliopistossa jouduin tekemisiin monistuskoneen ja monistusvahan kanssa. Sattumoisin huomasin, että painamalla käytetyn vahan puhdasta paperia vastaan, saan aikaiseksi mielenkiintoisia kuvioita.
Kun yliopisto sitten järjesti opiskelijoiden harrastuskilpailut, osallistuin neljällä tai viidellä tällaisella työllä grafiikan sarjaan ja voitin ensimmäisen palkinnon. Kilpailuraadissa oli mukana mm. yksi tamperelainen taidemaalari, joka sanoi töitteni olevan näyttelytasoa.
Se ei kuitenkaan johtanut sen pitemmälle. Ja koko taiteilu unohtui pitkäksi aikaa kun työtehtävät Nokialla ja luottamusmiestyöt Tampereella veivät kaiken aikani. Kun sitten muutin Pälkäneelle, olin kansalaisopistossa öljymaalauksen peruskursilla 1973-75, hyvän opettajan johdolla mutta varsin epäsäännöllisesti, sillä töitä Nokialla oli entistä enemmän. Kotona tein näinä vuosina muutaman öljyvärityön, siinä kaikki.

Sitten ei taas tapahtunut mitään pitkään aikaan. Kun menimme Raunin kanssa naimisiin ja siivosimme mm. Keljanmäen alakerran varastohuoneen, tein sinne pienen ateljeenurkkauksen taiteiluani varten, mutta en ehtinyt edes aloittaa maalaamista kun aloimme harkita asunnon vaihtoa.
Olin eläkkeelle jäätyäni opiskellut italiaa matkailun takia ja sitten kun Pälkäneen lukio aloitti 1985 yhteistyön italialaisen Loveren  lukion kanssa, jouduin mukaan italian osaamiseni takia. Tästä syntyi ystävyyssuhteita monen italialaisen opettajan kanssa.1992 olin kesäkuussa Venetsiassa katsomassa Canovan näyttelyä loverelaisen taideaineiden opettaja Divan kanssa. Näyttelyn jälkeen istuimme herkullisella lounaalla Monaco&Canal Grande hotellin terassilla ja kesken kaiken Diva kysyy: etkö ole koskaan itse ajatellut ryhtyä maalaamaan? Vastaan, että olenhan minä ajatellut, mutta siihen se on jäänyt.

Aloitan taiteilun

Kun pääsen kotiin, mietin asiaa ja puhun Raunin kanssa. Päätän alkaa. Käyn Tampereella Köyhä Maalari –nimisessä liikkeessä ja ostan kaikenlaista, mitä kuvittelen tarvitsevani, ja lisäksi punaviiniä.
Heinäkuun 1. päivänä aloitan. Aika pian huomaan punaviinin tarpeettomaksi. Teen töitä vanhalla painomenetelmälläni, josta syntyy monotypiaksi kutsuttuja töitä, ja alan käyttää myös spraymaaleja.
Elokuussa pyydän vanhaa tuttavaani, ex-läänintaiteilija Kati E:ä käymään arvioimassa töitäni. Hän on sitä mieltä, että voisin pitää näyttelyn ja suosittelee Galleria Leonardoa. Sieltä löytyykin aika jo lokakuulle eli pidän ensimmäisen näyttelyni runsaat kolme kuukautta aloittamisen jälkeen. Siitä voinee sanoa ainakin sen, ettei museoissa ja taidenäyttelyissä ravaaminen ole mennyt hukkaan.

Tästä se sitten alkoi ja ulkomaat avautuivat kiitos jäsenyyteni Sveitsin Ystävät Suomessa –yhdistyksessä eli sitä kautta sain yhteyden Asko Myllykseen. Hänellä oli tuolloin galleria yhdessä Lore Schwartzin kanssa lähellä St.Gallenia. Näyt-tely siellä keväällä 1993 oli suuri menestys. Sitä seurasivat sitten näyttelyt Italiassa – Darfo Boariossa ja Venetsiassa - 1994. Siitä se ura urkeni.

Postitaide kuvaan mukaan

Vuonna 2001 jouduin italialaisten tuttavieni kautta mukaan kansainväliseen mail art –taiteeseen eli postitaiteeseen. Sitä kautta sain pian taiteilijatuttavia eri puolilta maailmaan ja tutustuin moneen henkilökohtaisestikin.
Kiitos erään Antonio Sassun ja Emilio Morandin sain sitten kutsun Venetsian juhlabiennaaliin 2003, sen viralliseen oheistapahtumaan Extra50. Lisää tuttavia ja lisää kutsuja. Seuraavana vuonna osallistuin Jesolon taiteilijaseuran kansainväliseen small size –art taiteen kilpailuun ja voitin abstraktin sarjan.
Euroopassa, varsinkin Italiassa, mutta jossakin määrin kaiketi myös Saksassa ja Ranskassa, minulla alkoi olla hiukan nimeä. Suomessa sitä vastoin ei niinkään, sillä itseoppineena maalaistaiteilijana ”viralliset” piirit kriitikoineen pitävät minua kai jonkinlaisena kummajaisena, joka on kierrettävä kaukaa.

Ennen Pekingiä

No se siitä. Eikä Pekingin kutsukaan aiheuttanut sen kummempia muutoksia elämässämme. Minä istuskelin tietokoneen äärellä tai lueskelin, Rauni puuhasi kodinhoitohuoneessa ommellen nukkeja ja esiliinoja soroptimisteille.

Radiosta kävi haastattelija. Hän oli myös kiinankielen tulkki ja käytin tilaisuutta hyväkseni. Kun osin metallinen tekoniveleni toisinaan piippaa lentokentän turvatarkastuksessa, pyysin häneltä kiinaksi kirjoitettuna ilmoituksen ”minulla on metallinen tekonivel”. Kas tältä se näyttää:

                           右边髋骨有亲属的人造关节

Heinäkuun kahdeksantena tuli taas e-mail Kiinasta: näyttelyn avajaiset on siirretty elokuun kahdeksannesta yhdenteentoista! Ja juuri 11.8. on minun lentoni paluupäivä! Ja lippu on sellainen, jota ei voi muuttaa. Mikäs nyt eteen?
Finnair suhtautuu myönteisesti huippu-urheiluun ja niinpä otin sinne yhteyden ja selitin tilanteen: olenhan menossa olympialaisiin ja aikataulu on muuttunut kansainvälisen olympiakomitea IOC:n määräyksestä, joten voisiko Finnair ystävällisesti harkita lipun päivämäärien muuttamista. - Samoihin aikoihin sain Kiinan viisuminikin.

Finnair jousti ja sain uuden lipun toivomilleni päiville. Saman päivän sähkö-postissa tuli järjestäjiltä omituinen lista osanottajista, 105 nimeä, joten aika harva tulee paikalle tai on valittu. Tällä listalla on yksi toinenkin suo-malaistaiteilija, Bambu Hellstedt, ns. Kaapelitehtaan taiteilijoita.
En ehtinyt koko matkaa ajatella kun koko ajan oli paljon muuta. Jäämien kuoron konsertti rauniokirkossa, vanhan musiikin yhtye Sonus Borealisin konsertti kirkossa, Pälkäneen tiekirkon valvontavuoromme, Wanhan Ajan markkinat Kostian koulun pihalla paahtavassa helteessä, Eurooppalaisen Kulttuuriyhdistyksen asioita jne. Vieraita kävi. Tapahtumia riitti.
Raunin syntymäpäivänä 31.7. ajoimme Karjaalle Mustion Linnaan osallistuaksemme Billnäsissä Faces Etnofestivaalien taidenäyttelyitten avajaisiin. Siksi, että siellä oli myös EKY:n vinyyli-installaatio ja muutama minunkin työni.
Avajaisten jälkeen nautimme Mustion Linnan Krouvissa poikkeuksellisen herkul-lisen päivällisen: martinit, etanoita pernod-basilikavoissa, yrttikuorrutettuja karitsanfileitä erinomaisen röstin kera. Jälkiruokana uunijäätelö. Huippuateriaa täydensi moitteeton palvelu.

Seuraavana päivänä Helsinkiin ja sitten 2.8. Sveitsin Ystävät Suomessa ry:n 60-vuotisjuhliin Karjala-talossa. Historiikista huomasin ihmeekseni, että olen mu-kana suhteellisen harvalukuisessa joukossa, joka on saanut yhdistyksen sekä viirin että hopeisen ansiomerkin.
Sähköpostissa oli tullut tarkemmat ohjeet Pekingissä olosta, mutta niistä sitten aikanaan.

Nyt matkaan! Olympialaisiin! 

Perjantai 8.8.

Lähtöpäivä ei valkene laisinkaan, on harmaata ja sateista. Pientä puuhailua pitkin päivää ja sitten kolmen maissa liikkeelle. Olympialaisten avajaiset jäävät nyt näkemättä, mutta kohtahan olen kuitenkin  paikan päällä kisa-kaupungissa. Saapa nähdä, miltä paljon puhuttu jet lag tuntuu?
Rauni saattaa minut lentoasemalle. Lähtöportilla tapaan matkatoverini Bambu Hellstedtin.  Kone lähtee aikataulun mukaisesti ja on lähes täynnä, mutta ei aivan, sillä saan ikkunapaikan ilman vierustoveria. Mahdun siis aika mukavasti nukkumaan, sitten kun sen aika tulee, matkahan kestää miltei kahdeksan tuntia ja on yölento.

Lauantai 9.8.

Kohtalaisen hyvin sujuneen matkan jälkeen Pekingin valtava lentoasema klo 8.55.Taksilla hotelliin, olemme saaneet takseille tarkoitetut kiinankieliset ajo-ohjeet ja kartan, sillä kaupunki on niin tavattoman suuri ja hotelli aivan uusi, joten ohjeet ovat tarpeen. Matkalla näemme ”linnunpesän”, kansallisstadionin.
Hotel Schonbrunn jäljittelee itävaltalaista keisariajan tyyliä kullattuine pat-saineen, upeine marmoriauloineen ja hienoine pikkolounivormuineen. Henkilökuntaa on vilisemällä. Hotellin oma luokitus onkin peräti viisi tähteä.
Saan tilavan huoneen, joka on todella hyvin varustettu. Järjestän tavarani ja tilaan taksin, lähden keskustaan ja menen katsomaan mainostettua Beijing Friendship Store –tavarataloa. Eurooppalaisiin vastaaviin verrattuna esillä on tavattoman paljon paikallisia tuotteita, helmiä, jadea, posliinia, silkkiä yms.
Ostan itselleni matkamuistoksi myyjän sanojen mukaan ”kiinalaisen vanhan miehen takin”, pellavaisen, mustan.
Keski-ikäinen kiinalaisnainen ilmestyy vierelleni ja antaa minulle kolme cd:tä, joissa on ilmeisesti neulomisohjeita! Hän ei osaa sanaakaan englantia ja pääsen hänestä vaivattomasti eroon viittaamalla rannekellooni. Mikähän ihmeen episodi tämäkin oli?
Ensivaikutelma Pekingistä. Luultua suurempi, ihan valtava kaupunki, moderni, siisti, leveitä katuja, pilvenpiirtäjiä, kauniita istutuksia. Mutta se, että kaikki olisivat opiskelleet englantia ennen kisoja, no ei sitä ainakaan huomaa missään. Ja jos joku puhuu jonkinlaista englannin tapaista, siitä ei oikein tahdo saada selvää, ääntäminen on niin kummallista. Mutta hyvin kohteliaita ovat joka paikassa.
Palaan hotelliin taksilla, noin puolen tunnin matka, 48 yuania eli noin 4,8 euroa! Niin kuin Pälkäneeltä pääsisi Tampereelle vitosella. – Autokanta vaikuttaa hyvältä. Paljon mustia Mersuja ja Audeja sävylaseineen. Taksit enimmäkseen Huyndai Elantroja. Mutta ei yhtään Porschea
Ilmaiset ateria sisältyvät kutsuumme. Menen uteliaana hotellin suureen ruoka-saliin. Ruokia on valtavat määrät. Salaattipöydässä on vaikka mitä, mutta löytyy ihan tuttujakin, jäävuorisalaattia, lehtisalaattia, kurkkua, katkarapuja jne. Lämpöisiä ruokia on ainakin kahdeksaa eri lajia, löytyy lammasta, ankkaa, keitettyjä vihanneksia ja juureksia sekä kiinalaisia erikoisuuksia, joista ei tiedä, mitä ne ovat.
Näen huoneeni suuresta taulutelevisiosta avajaisetkin, joita lähetetään uusin-tana useammaltakin kanavalta. Ja menen sitten aikaisin nukkumaan lähetettyäni Raunille tekstiviestin perille saapumisesta. Kännykkä toimii hyvin.

Sunnuntai 10.8.

Nukuin oikein hyvin ja herään ”oikeaan aikaan”; paikallinen aikahan on viisi tuntia edellä Suomen aikaa. Hotellin aamiainen oli sekin tavattoman runsas. Nyt tutustun jo muutamiin italialaisiin.
Meidän piti lähteä Bambun kanssa yhdessä kaupungille, mutta tapaamisemme menee jotenkin ristiin, ja aikani odoteltuani lähden yksin. Käyskentelen keskustassa, joksi nimitän Tiananmenin aukiota ympäristöineen. Se on suunnaton 40 hehtaarin tori. Sää on kuuma ja kostea, mutta minulle varsin sopiva. Lämpötila +33º.
Palaan hotelliin, pidin pienen siestan katsellen kisoja. Kirjoitan kortteja, mutta kun yritän jättää ne hotellin postitettaviksi, se ei onnistukaan. Tämä oli jäänyt ehkä nuorelta henkilökunnalta opettelematta. Pidän kortit toistaiseksi itselläni ajatellen kokeilla asiaa uudestaan vuoronvaihdon jälkeen.
Klo 18.30 on Olympic Fine Arts –komitean vastaanotto hotellin kolmannen kerrok-sen juhlasalissa. Ilmeisesti olemme kaikki paikalla ja hälinä ja puheensorina tavatonta. Tutustun luxemburgilaiseen rouvaan, jonka kanssa löydämme yhteisen tuttavankin eli Bettina Scholl-Sabbatinin. Lisäksi teen tuttavuutta hollan-tilaisen, italialaisten ja mongolialaisten taiteilijoiden kanssa.
Noin 19.15 paikalle ilmestyi muuan herra, joka pitää kiinankielisen puheen lähes huutaen, tulkkaus englanniksi. Eipä muuta kuin tervetuloa ja kaikenpuolista kansainvälisyyden ja ystävyyden ylistelyä.
Juomapuolella ei tainnut olla lainkaan alkoholia, paitsi olutta, mutta pöydän antimia taas sitäkin runsaammin. Poistun huoneeseeni 20.30 ja kun valmistaudun nukkumaan hiukan myöhemmin, sähkökatko pimentää niin huoneeni kuin koko kerrok-senkin. Upouuden hotellin lastentauteja. Herään yhdeltä, kun valot syttyvät ja TV alkaa pauhata.

Maanantai 11.8.

Aamullakin lyhyt sähkökatko. Lounas on jo yhdeltätoista, koska 12.50 piti olla lähtö busseilla – seitsemän kaikkiaan – China International Exhibition Centeriin näyttelyn avajaisseremonioihin. Mutta taiteilijoista ja ulkomaalaisista kun on kysymys, ihmiset tulevat miten sattuu, viimeisin 13.15! Ja hälinä, edestakaisin juoksentelu, viittominen ja huitominen tavatonta.
Meille ei ollut jaettu minkäänlaisia tarkempia ohjeita tai istumajärjestyksiä ja niinpä menemme sekavana joukkoja saliin muun yleisön sekaan. Hakeudun punaisille tuoleille eli VIP-osastoon, koska olemme honorary-guests. Meteli on korvia huumaavaa ja lisäksi taustamusiikki pauhaa täysillä.
Sitten kaikki hiljenee ja etupenkkiin marssivat KOK:n puheenjohtaja Jacques Rogge, kunniapuheenjohtaja Antonio Samaranch, IOC:n jäsen Monacon Albert, kiina-laisia korkea-arvoisia poliitikkoja, kulttuuriministeri Cai Wu sekä kaupungin ym. edustajia.
Pidetään muutamia puheita, esitetään lyhyt taidefilmi aiheesta Olympic Sports and Arts Contest ja sitten herrat asettuvat näyttämölle valokuvausta varten,
Samaranchia on talutettava. Ja nyt kaikki on ohi, tilaisuus päättyy siihen ja yleinen sekavuus alkaa taas.
Menemme näyttelyhalleihin katsomaan töitä. Niitä on noin 800. Löydämme Bambun kanssa omamme, mutta emme minkäänlaista näyttelyluetteloa. Vaikuttaa hiukan siltä, että kiinalaisten töitä on suhteessa paljon enemmän kuin meidän muiden. Mutta hepä täällä määräävät tahdin. Ja se tahti on sellainen, että emme ole saaneet edes näyttelykatalogia, joka oli luvattu meille kaikille.
Kun mitkään aikataulut eivät pitäneet paikkaansa  eikä muitakaan ohjeita ollut niin palaan taksilla hotelliin. Nyt vastaanotossa on uudet ihmiset ja kun vien postikorttini lähetettäviksi, se ei nytkään onnistunut, mutta sitten yksi kotiin lähtevä pikkolo ottaa ne mukaansa luvaten pudottaa matkan varrella olevaan laatikkoon. Saapa nähdä, koska tulevat perille.
Suomi näkyy saaneen kultaa ja pronssia, mutta lajeista ei ole tietoa. Illalla on taas sähkökatkoja. 

Tiistai 12.8.

Sähköttömyys jatkuu aamulla ja parta jää ajamatta. – Taiteilijat alkavat olla aika kiihtyneitä, nyt kukaan ei tiedä päivän ohjelmasta yhtään mitään huhu-puheita enempää.
Niinpä vetelehdimme hotellissa. Käyn kahvilla hotellin baarissa. Sievät tarjoi-lijatytöt melkein juoksevat kun asiakas kutsuu. Pöydät ovat matalia ja kun neitonen tuo kahvin, hän osaksi polvistuu eräänlaiseen prinsessaniiaukseen, ettei olisi ylempänä kuin asiakas! Kohteliasta ja ystävällistä vailla mitään turhaa nöyristelyä, - mutta se olematon englanti!
Lounas. Ruokaa on vielä kehuttava, se on kerta kaikkiaan erinomaista. On myös perunoita, valkosipuliperunoina lähes kotoiseen tapaan, samalla tapaa valmis-tettuja pippuriperunoita ja myös lohkoina liharuokien joukossa. On osso bucoa, pippurihärkää, grillattua ankkaa, lohta ja muuta kalaa, äyriäisiä, matoja ja oikein hyviä riisipalloja sekä nuudeleita. Puhumattakaan jälkiruoasta, joka on aina valikoima erinomaisia pieniä leivoksia ja hedelmiä. Kaikki leivonnaiset leivästä alkaen ovat oikein hyviä. Ja voi tulee Uudesta Seelannista.
Vihdoin selviää, että lähdemme 13.00 Celebration partyyn jonkinlaiseen taide-keskukseen Tempo Art Centre Beijing. Täällä on taas runsas tarjoilu, mutta mitä ja miksi, se jää hiukan avoimeksi. Lopulta joukkomme ajautuu yhteen historial-liseen saliin, jossa nuori virkapukuinen herra pitää pitkän kiinankielisen puheen. Sitä ei jostakin syystä tulkata laisinkaan.
Tilaisuus ei tunnu päättyvän laisinkaan eikä paluumatkalle ole aikataulua. Menen vastapäiseen Shen Qi De Zi Ran Yi Shu –museoon, jossa on esillä laaja kokoelma kiinalaisia kiviä, kivimuodostelmia ja kivitaidetta.
Kun sitten olemme jo bussissa, hätääntynyt virkailija juoksee paikalle, pyytää kovasti anteeksi, että meille luvattujen olympiasoihtujen jako on unohtunut ja toimitetaan nyt! Viisi bussia on jo lähtenyt, me kaksi lastillista menemme takaisin sisälle. Syntyy taas suuri hälinä, kun jakojärjestyksestä ei päästä yksimielisyyteen, japanilainen ehdottaa jotakin, amerikkalainen jotakin muuta ja lopulta toimitetaan huutoäänestys.
Jakolistoja on vain  yksi ja eräs taiteilija sieppaa sen järjestäjiltä ja alkaa etsiä omaa nimeään, toinen tarttuu paperin toisesta laidasta ja hyvä, ettei synny tappelua. Lopulta järjestäjät saavat paperin ja alkavat huutaa nimiä. Olen ensimmäinen, joka saa soihdun. Kuittauskin vaaditaan.
Homma kestää ja kestää ja lisää aikaa menee, kun ulos mennessä saamme vielä lahjaksi keramiikkapullon kiinalaista viiniä ja sekin on kuitattava.
Meille ulkomaalaisille syntyi koko touhusta sellainen käsitys, että meitä tarvittiin lähinnä kulisseiksi taidetapahtumalle ja joku väittää, että tulk-kaamattomassa puheessa olisi sanottu kaikkien palkintojen menneen kiinalaisille taiteilijoille. Mene ja tiedä, mitään palkintojenjakoa tai tuloksien lukua ei kuitenkaan ollut. Eikä osanottajaluetteloita ollut saatavissa.
Kysyn illalla toimistosta mitalistien nimiä, mutta niitä ei kuulemma saa antaa!
Tänään olen tutustunut vanhempaan sveitsiläiseen naistaiteilijaan, Polynesian ranskalaiseen ja kiinalaiseen Shanghaista sekä chileläiseen.

Keskiviikko 13.8.

Viimeinen kokopäivä tässä jättikaupungissa. Yhdeksältä piti lähteä Kiellettyyn kaupunkiin, mutta siinä samassa ruvetaan ottamaan ryhmäkuvia. Koko joukko asetellaan hotellin portaille. Ehkä yksi kuva onnistutaan ottamaan ennen kuin yksi jos toinenkin ryntää ottamaan omia kuviaan. Niinpä pääsemme liikkeelle vasta 9.45. Autossa jaetaan eväspaketteja ja vesipulloja. Sekin onnistuu aiheuttamaan suuren sekaannuksen, kun taiteilijoilla on omat käsityksensä siitä, miten jakaminen parhaiten onnistuisi!
Kun sitten odotamme muurien sisälle pääsyä, paikalle ilmestyy kerjäläisiä. Tarjoan eräälle eväspakettiani, mutta eipä se kelpaakaan, rahaa pitäisi antaa!
Ei siis ole ainakaan nälkä.
Kielletty kaupunki on ennakko-odotusten mukainen. Aikani kierreltyäni eroan joukosta, kävelen kaupungilla paahtavassa helteessä ja lopulta palaan taas taksilla takaisin.
Liikennevaloissa vierelle lipuu 560-sarjan Mersu. Kas vain, oikein kaunis ja tyylikäs nuori nainen ratissa, hymyilee minulle. Lähetän lentosuukon ja hän vastaa oitis. Ovatpa tosiaan kohteliaita!
Pidän pienen siestan, sitten baarissa kahvilla ja olympialaisten seuraamista. Päivällisellä hyvästelen Bambun ja muutamia muita ja lähden pakkaamaan.

Torstai 14.8.

Herätys 6.00. Olen tilannut hotellista airport-shuttlen. Olen Zürichissä tottunut käyttämään sellaisia ja odotan pienoisbussia. Mutta tullaankin ilmoit-tamaan: limousine odottaa. Niinpä sitten istun ainoana matkustajana upean Lexuksen takapenkillä, lasit tietysti tummennetut. Palveluun kuuluu, että kuljettaja kantaa laukkuni lähtöselvitykseen saakka. Todella erinomaista palvelua.
Muutama tuliaisostos. Koneen lähtiessä ulkoilman lämpötila on +38º; ukkonen tulossa. Hyvä kun pääsen alta pois.
Kapteeni oikein kuuluttaa, että kultamitalistimme matkustaa samassa koneessa. Näen hänet vasta tuloaulassa ja onnittelen. Saan tavarani, olympiasoihtukin tulee ehjänä perille. Otan taksin Keimolan Nesteelle, jonne pälkäneläisten senioreitten bussi pian saapuu ja niin pääsen vaimon vierellä onnellisesti kotiin. 

                                 *   *   *

Hyvä matka, eikä pahemmin rasittanutkaan. Kiinalaisten ennakkolupauksista jäi paljon täyttämättä, ilmeisesti olympialaisten hyvät järjestelyt veivät kaiken kapasiteetin ja taiteilijoita hoideltiin vähän niin kuin vasemmalla kädellä. Saamatta jääneet katalogit, sertifikaatit yms. tosin luvattiin toimittaa aikanaan kotiin, joten toivossa eletään. Mutta näyttelyluettelooni tulee kuitenkin hieno lisäys, olympianäyttely Pekingissä. Ja sehän tässä on tärkeintä.
Näin lyhyen matkan perusteella ei voi muodostaa oikeastaan minkäänlaista käsi-tystä Kiinasta tai kiinalaisista, mutta Peking on nykyaikainen kansainvälinen suurkaupunki, järjestys hyvä, siisteys samoin. Ystävällisyys ja palvelualttius vaikuttavat, mutta kielimuuri tuntuu varsin korkealta.
Ja tottahan se tiedetään, ettei Kiinan syrjäseuduilla ole laisinkaan tällaista, mutta niinhän se on kai muuallakin maailmassa. Pääkaupungit muotiliikkeineen, loistoravintoloineen ja hienoinen autoineen ovat erikseen ja takamaat talonpoikineen kuokkineen ja auroineen erikseen.
Ne ihmisoikeudet ovat sitten oma lukunsa, mutta ei nyt sekoiteta politiikkaa tähän matkakertomukseen, mainitaan vain, että niistä vallitsee erilaisia käsityksiä eri puolilla maailmaa. Ja meillä länsimaisilla ihmisillä on sellainen käsitys, että olemme mielestämme aina oikeassa näissä asioissa.

Zài-jiàn!

18.8.2008 PT