Share |

Malesia 2009

MALESIA: ME SATA TAITEILIJAA GEORGETOWNISSA

Saan jo kevättalvella kutsun suureen kansainväliseen näyttelyyn ”Art, Life & Vision – 100 Excellent Artists”, Malesian Penangiin. Se on jonkinlaista jatkoa Pekingin näyttelylle, sillä meitä siellä esiintyneitä länsimaalaisia on näiden sadan joukossa kolmekymmentä. Miksi minä, sitä sopii kysyä. Paitsi jos katsoo töitäni! – vaikka sen itse sanonkin.
Ei tullut mieleenikään lähteä maapallon toiselle puolelle Kaakkois-Aasiaan vaikka kutsu tietenkin imarteli, mutta ei yhtään houkutellut pitkien lentomatkojen takia, vaikka perillä olisi taas täysi ylläpito Pekingin tapaan. Tyydyin lähettämään yhden suurehkon digital painting-työn.

Kun minut oli sitten Venetsian kokouksessa kesäkuussa valittu jatkamaan Olympic Fine Arts Association OFAA:n puheenjohtajana ja oli puhetta jatkokeskusteluista, niin katsoin velvollisuudekseni lähteä. Kävin omalääkärin luona kysymässä rokotuksista; niitä ei onneksi tarvitse ottaa.
Ennen matkaa oli kovasti hallinnollisia töitä koskien OFAA:n sekä Kiinan ja Kansainvälisen olympiakomitean IOC:n suhteita, kun kiinalaiset järjestäjät eivät ole vieläkään toimittaneet meille osallistuneille taiteilijoille lupaamiaan mitaleja ja katalogeja. Onneksi Suomen edustaja IOC:ssa Peter Tallberg on ottanut asiamme omakseen. Heinäkuun alussa sain IOC:lta kirjeen, jossa ilmoitettiin lainopillisen osaston lähettäneen yhden aikaisemman kirjeeni vastuuhenkilölle Kiinaan. Tallberg on luvannut jättää vetoomuksemme suoraan IOC:n puheenjohtaja Jacques Roggelle.

Viikkoa ennen matkaa podin jonkinlaista kesäflunssaa, missä meni hukkaan monta päivää. Kun siitä pääsin, aloin ottaa hiukan selvää Malesian asioista ja Penangista sekä opetella muutamia tärkeimpiä sanoja paikallisesta kielestä. Saapa nähdä, pysyvätkö ne päässä sitten perillä, kun eivät oikein pysy täällä Suomessakaan eli ei uusien sanojen oppiminen ole 77-vuotiaana  yhtä helppoa mitä se oli viiskymppisenä, jolloin aloitin italian opiskelun. Lisäksi pitäisi kuulla, miten kieltä puhutaan.

Matkaa edeltävänä lauantaina oli Pälkäneen rauniokirkon perinteinen yökonsertti. Tällä kertaa esiintyjänä oli Vokaaliyhtye Lumous, joka esitti 1100-1200-luvuilla luotua ja naisten esittämää musiikkia. Laulut ovat syntyneet luostareissa ja liittyvät benediktiinien perinteisiin.

Ympärillä 500 vuotta vanhat muurit, yllä kesäyön sinihämyinen pilvetön taivas. Pienet tuikut muurien koloissa. Yksinäinen tervapääsky kiitää korkeudessa. Ja sitten tuo hillitty kaunis musiikki teemana ”Hiljaisuuden takana maailma”. Hieno ilta.
Sataa, kun Rauni tuo minut Gatewayhin. Nukun vähän varastoon, kun seuraava yö voi olla uneton. Olin kysynyt Suomen Kuola Lumpurin suurlähetystöstä, mitä kautta he tavallisesti lentävät, ja suosittelivat Tukholman kautta. Tukholmasta Kuola
Lumpuriin on tavallisesti suora lento, mutta tällä kertaa on joistakin käytännön syistä välilasku Amsterdamissa.

Matkaan.

 Tiistai 21.7.

Lähtöportilla tapaan helsinkiläisen taiteilija Bambu Hellstedtin. Hän oli mukana myös vuosi sitten Pekingissä. Ihmettelemme sitä, miten valinnat silloin olivat kohdistuneet meihin. Nyt asia on selvempi, Kiinassa esiintyneistä länsimaalaisista on valittu mukaan 30. Mutta miksi juuri me kaksi? Erään teorian mukaan näkyvyys Italiassa olisi alunperin vaikuttanut asiaan – mene ja tiedä?
Arlandassa Finnair tulee terminaaliin 2 ja Malesian Airlines käyttää terminaalia 5 melkoisen matkan päässä kakkosesta. Päästäkseni nopeasti perille eksymättä olin tilannut pyörätuolikuljetuksen kakkosen ja viitosen välille vedoten leikattuun lonkkaani. Niinpä koneesta ulos tullessani aloin sopivasti ontua ja istahdin sitten soman ruotsalaisneitosen työntämään tuoliin. Kielikin sujui vanhasta muistista.
Jumboon ja kohtalaiselle paikalle pitkää matkaa ajatellen. Tämän lentoyhtiön matkustamopalvelu on valittu maailman parhaaksi monena vuonna. Lentoemäntiä on ainakin paljon ja ovat kauniisti puettuja pitkiin hamosiin.

Amsterdamin kentällä poistumme koneesta odotustiloihin. Tauko kestääkin yllättävän kauan, jos kyseessä on vain lisätankkaus. Mutta sitten taas sisälle ja nyt alkaa pitkä noin 10000 km lento kohti Kuola Lumpuria, Malesia pääkaupunkia, jossa on taas kerran koneenvaihto. Palvelu onkin hyvää ja ruoat kelvollisia. Kun ilta saapuu, valot sammuvat ja yritämme kukin tavallamme selvitä pitkästä yöstä istuimillamme torkkuen. Lentoemännät liikkuvat yölläkin vesitarjottimineen.
Seuraan koneen korkeutta ja nopeutta. Kun ylitämme Afganistanin ja Pakistanin pohjoisia alueita lentäjä nostaa korkeuden 12 kilometriin ja lisää vauhtia; aika ajoin lennämme hiukan yli 1000 km tunnissa. Pysymme stingereitten ja muitten terroristien ja talebanien käyttämien ohjusten kantomatkan ulottumattomissa; varmuuden vuoksi. - Yksi pieni lapsi ruotsalaisen nykyäitinsä hoidossa huutaa melkein koko yön kun taas kiinalaisvanhempien pikkupoika äännähtää koko matkan aikana vain kerran: ”ättä”.

 

Keskiviikko 22.7.

Aamu valkenee, valot syttyvät, matkustajat oikovat jäseniään. Olemme Intian valtameren Bengalin lahden yllä. Pian on lentomme takana ja laskeudumme Kuola Lumpurin suurelle kansainväliselle kentälle. Ja kas vain! Sana pyörätuolista on kiirinyt tänne asti, tuoli työntäjineen odottaa. En ollut edes ajatellut tällaista, mutta hyvä näin, sillä kotimaan terminaali onkin varsin kaukana, sinne on mentävä yksi väli junallakin. Oikein hyvä, että on paikat tunteva saattaja mukana.
Täällä katselemme hienoja myymälöitä ja upeata keskusaukion rakennelmaa, otan kahvin ja paikallisen pullan, Bambu nauttii pienen aterian. Ja sitten taas koneeseen, nyt vajaan tunnin lentoon.

Penang, ”Orientin helmi”, lähestyy. Allamme milloin valtameren mainingit, milloin kumpuilevat viidakkokukkulat. Penangissa meitä ollaan vastassa, ystävällinen herra ohjaa bussiin. Siellä tapaan kolme ennestään tuttua naistaiteilijaa Mongoliasta, Ulaanbaatarista eli pääkaupungista. Minun kouluaikanani se tunnettiin nimellä Urga.
Hotellimme Bayview sijaitsee lähellä rantaa historiallisessa Georgetownin kaupunginosassa. Huoneeni on 14. kerroksessa, näköala merelle. Majoitun. En saa yhteyttä Rauniin, hotellin sähköpostin kautta saan viestin perille.
Ikkunasta näkyy: pilvenpiirtäjiä, nostokurkia, konttialuksia merellä, vanhojen pienten talojen erivärisiä peltikattoja, puistoja, vihreyttä, minareetteja. Tämä Georgetown on vanha siirtomaakausien tärkeä satama, joka on täynnä historiallisia muistomerkkejä. On hyvin hoidettuja brittikauden valkoisina hohtavia hallintorakennuksia, moskeijoita, kapeita täpötäyteen ahdettuja basaarikujia, autoja ja riksoja. Kaiken ylle kohoaa 232 m korkea Komtar-niminen pilvenpiirtäjä. Uutta ja vanhaa sekaisin. – Penangissa on 1,4 miljoonaa asukasta, Georgetownissa noin 200000.
Menen päivälliselle hotellin ravintolaan. Varmuuden vuoksi tilaan lammasta. No, muu lautasella on syötävää mutta itse lammas vain joitakin paistettuja luita. Miinusta. 

Torstai 23.7.

Nousen seitsemältä, menen aamiaiselle. Se on varsin runsas ja paikalliset näkyvät syövänkin kelpo tavalla, myös pienikokoiset naiset. Tämä on kongressihotelli ja koko ajan on jokin kokous tai kurssi meneillään.
Heti aluksi suututtava uutinen ohjelmamuutoksesta. Järjestäjien edustaja oli luvannut, että OFAA voisi pitää kokouksen hotellin neuvottelutiloissa klo 9.30 – 11. Nyt pitikin lähteä 9.30 yhteiskuljetuksella Penangin Town Halliin, jossa näyttelymme pidetään. No, upea valkoinen palatsi, mikäs siinä, mutta koko matkan ajan sattui näitä muutoksia ja sekaannuksia, joissa suomalais-saksalais- sveitsiläinen täsmällisyys ja organisaatiokyky törmäävät eteläisempien maitten ”kunhan kaikki vaan jotenkin sujuu” –mentaliteettiin.
Town Hall on hyvä näyttelypaikka. Huoneet korkeat ja valoisat, seiniä riittämiin. Vallitsee tietenkin aivan hirveä hälinä ja puheensorina. Etukäteen lähetettyjä töitä haeskellaan ja sijoitellaan seinien viereen. Tapaan yhden paikallisista organisaattoreista ja OFAA:n hallituksen jäsenen Yeong Seak Lingin. Annan hänelle tuliaisena ja kiitoksena pienen hologrammityöni.
Lähden lounaalle hotelliin. Alkukeitto – se kuuluu täällä asiaan – on aivan erinomainen. Pääruokana kanaa ja riisiä, kana on paistettua ja valmiiksi viipaloitua, oikein hyvää. Päälle tulee pieni jäätelöannos ja kuppi kahvia. Hinta 30,95 ringgitiä eli noin kuusi euroa! Kyllä kelpaa.

Pidän hieman siestaa. Käyn suihkussa ja vaihdan vaatteet, sillä nyt on ohjelmassa osavaltion kuvernöörin ”high tea” klo 17. Se on hiukan muuta – enemmän – kuin tavallinen kello viiden tee.
Paikkana on Dewan Sri Pinang, joka on ravintolan ohella jonkinlainen yleinen tapahtumakeskus. Sisällä pauhaa paikallinen lyömäsoitinvoittoinen musiikki. Istun mongoolituttavieni, intialaisen guruksi tekeytyvän Tinku Dasin ja moskovalaisen Janna Yakolevan  kanssa. Mitä muuten pidätte mongoolien nimistä: Khongorzul Byambasuren, Bayanjargalin Nasantsengel ja Biziya Shatarsaikhan. Janna sanoi luulleensa minua venäläiseksi ensi kerran nähdessään; piirteissä on kuulemma jotakin sellaista. No, onhan se tottakin.

Kuvernööri – pieni vanha ukkeli – saapuu hyvin juhlallisesti. Hänen mersunsa edellä tulee kaksi poliisiautoa ja viisi moottoripyöräpoliisia, takana kaksi poliisiautoa. Sisälle hän kävelee punaista mattoa kansallislaulun soidessa. Sitten oli pari puhetta ja soittoa, hiukan keveitä ruokia. Ja taas kansallislaulu, kun kuvernööri lähtee.
Varsinainen illallinen on Lu Yi –nimisessä paremman puoleisessa ravintolassa. Ensin terassilla aivan rannalla alkudrinkit eli mehua. Sisätiloissa buffet-tarjoilu. Taas ensin keittoa, joka aivan erinomaista, samettista. Sitten sekalaisia paloja sitä ja tätä. Joukossa oli ihmeellistä kuorrutettua limaa ja marinoituja matoja, joita ymmärsin välttää. Jälkiruokana kakkua, päälle kahvin.
Kävelen mongoolien kanssa hotelliin, jonne saavumme jo noin klo 20. Olen jo nukkumaan menossa 22.20 kun yhtäkkiä joku avaa oven hotellin kortilla ja muuan tumma mies seisoo huoneessani, Mr. Salim New Yorkista. Hän väittää tulleensa omaan huoneeseensa ja keskustelemme hiukan aika tiukkaan sävyyn, kunnes soitan vastaanottoon ja uhkaan kutsua poliisin, jos mies ei häivy. Niinpä hän sitten lähteekin. – Outo tapaus, vastaanoton munaus.

Perjantai 24.7.

Ikkunastani näkyy läheisen koulun pihalle; oppilaat ovat ehkä noin 12-15 -vuotiaita. Jokaisella pojalla on valkoinen paita ja mustat housut, tytöillä valkoinen pusero, vaalean sininen hame ja saman värinen huivi. Hieno näky, kun ei olla risoissa farkuissa, kun ei näy napakoruja, naaman lävistyksiä, eikä tatuointeja.
Aamulla mennään taas bussilla Town Halliin. Ripustus on valmis, oma työni on lähes parhaalla paikalla, pääaulan keskiosan peräseinällä eli sisään mentäessä heti nähtävissä.
Näyttelyn viralliset avajaiset ovat klo 10. Soittoa, puheita, virallinen avaaja on osavaltion pääministeri Tuan Lim Guan Eng. Hän kiertää näyttelyä ja pysähtyy työni kohdalla, tervehtii, vaihtaa muutaman sanan.
Meillä piti olla vihdoin kokouksemme, mutta ei saatu kaikkia paikalla olevia hallituksen jäseniä samanaikaisesti paikalle. Lounas olisi tarjottu Dewan Sri Pinangissa, mutta niin, että meille annetuilla kupongeilla piti hakea ruoka viereiseltä ruokatorilta. Nähdessäni epämääräiset annokset ja todettuani paikan hygienian ehkä hiukan arveluttavaksi, kävelen hotelliin ja lounastan siellä.

Pidän pitkähkön siestan, se on tarpeen hiostuttavan helteenkin takia. Päivällinen tarjotaan eräässä rantabaarissa, jossa musiikki on hillittömän kovalla. Tämän jälkeen osa lähtee konserttiin, osa meistä vanhemmista asettuu hotellimme aulabaariin; minä, saksaa puhuva pariskunta, joka asuu Italiassa, sekä wienitär. Hän taas asuu osan vuotta Mallorcalla. Keskustelukieli on siis automaattisesti saksa ja käsitellään laajahkosti taiteen traditiota, Walter Cropiuksen ja Bauhausin merkitystä sekä puhutaan muusta lähinnä maalaustaiteeseen liittyvästä.
Sivutaan myös valta ja vastuu –kysymystä ja nykyihmisten halua välttää vastuun kantamista, mikä tulee ilmi mm. haluttomuutena osallistua aktiivisesti järjestötyöhön eli ongelma onkin siis yleiseurooppalainen, ei yksin suomalainen.

Lauantai 25.7.

Wienitär ilmestyi aamiaisella samaan aikaan ja kysyi, mitä aion tehdä aamupäivällä, joka meillä on vapaana. Hän pyytää päästä mukaan shoppailemaan, sillä ei uskaltaisi oikein lähteä yksin kapeille kauppakujille. Hän lieneekin iältään noin 75. Mikäpä siinä, mennään.

Kuljemme Penang Roadin päästä päähän ja poikkeamme basaarityyppisille kujille. Naisten tapaan Frau Eva Choung-Fux hypistelee tekstiilejä ja ostaakin yhtä ja toista. Itsekin löydän yhden kankaan. Varsinainen ostospaikka on kuitenkin Souvenir Center Hong Giap. Se on kuulunut samalle perheelle jo kolmen sukupolven ajan. Neljännen edustaja nuori mies kysyy mistä olen. Kuultuaan sen hän alkaa hokea Raikkonen, Hakkinen ..
Löydän tuliaiset Raunille ja Riikalle. Ostan myös kaksi pronssista pienoispatsasta, kiinalaisessa mytologiassa tärkeät kotkan ja lohikäärmeen.
Lounas, se torilta kupongeilla haettava, on taas Dewan Sri Pinangissa. Juon vettä ja nakertelen kanankoipia. Sitten retkelle kaupungin ulkopuolelle Universiti Sains Malaysianin kampukselle. Ensin käymme alueella sijaitsevassa muslimitaiteen museossa. Kummallista, että siellä esitellään myös teknologian saavutuksia, öljynporauslauttoja, tankkereita ynnä muuta sellaista mahtavaksi laskettavaa – ehkä mekaanis-esteettistä?

Matka päätarkoitus on kuitenkin tavata Artist Sessionin opiskelijoita, mukavia nuoria, jotka mielellään esittelevät työtilojaan ja töitään. He saavat hyvin monipuolista opetusta, tilat ovat avaria ja hyvin varustettuja. Ohimennen näemme myös vapaalla olevien opiskelijoitten fyysisiä harjoituksia isojen rumpujen kuminan säestyksellä. Ja vähän nuorempien ruumiinhallintaharjoituksia yhteensidottujen jalkojen ja pallonkäsittelyn avulla.
Opiskelijoiden pukeutumisesta päätellen muslimivoittoinen yliopisto, jolta ei rahaa puutu. Alue on laaja, rakennukset uusia tai uudehkoja, hyvin hoidettuja. Kaunis lehtevä kampus.
Yhteinen päivällinen on Kassim Mustafa Restaurantissa. Vallitsee taas aivan hirmuinen hälinä ja puheensorina. Kun meillä oli tarkoitus pitää hallituksen avoin kokous täällä Penangissa, Bambu alkaa yhtäkkiä vaatia, että nyt se on pidettävä. No, aikahan on käymässä vähiin, mutta sanon, ettei siitä tässä metelissä tule mitään. Nousen kuitenkin ylös ja rummutan lusikalla peltikannua ja yleisö hiljenee sen verran, että saan ilmoitettua kokouksesta: tässä ja nyt.

Kokouspöydän äärelle tulee Bambun ja minun lisäksi Purin pariskunta Intiasta, Frau Itävallasta, mongolirouvat, kaksi kiinalaista ja muuan Diana. Tämä lukee ääneen kirjeeni Jacques Roggelle. Todetaan, että jos Rogge ei nyt reagoi, keinomme alkavat olla aika vähissä saada Kiinasta meille aikoinaan luvatut katalogit ja mitalit.

 Seuraavana asiana on ehdotus OFAA:n oman näyttelyn järjestäminen Sarajevossa 2010.
Ehdotus hyväksytään ja valtuutetaan Lena Kelekian exhibition secretarynä hoitamaan asiaa.
Muita asioita ei sitten ehditäkään käsitellä, sillä ihmiset alkavat kiiruhtaa katsomaan jotakin Drama at A Plank Bridge at Wawasan Open University. Minua se ei kiinnosta ja palaan hotelliin polkupyörärikshan kyydissä. Menen ajoissa nukkumaan, huomenna pääsen jo kotimatkalle.

Sunnuntai 26.7.

Käyn vielä näyttelyssä kiinalaistemme mukana ja katselen hetken aikaa Art workshopin menoa. Kävelen taas takaisin ja ihailen upeita siirtomaa-ajan rakennuksia. Lounastan hotellissa. Bambu koputtaa ovelle ja sovimme yhteisestä matkasta taksilla lentokentälle.
Olemme ymmärtäneet järjestäjien tarkoituksen väärin ja ottaneet paluulennon tälle päivälle. Olisi kuitenkin pitänyt jäädä sponsoreitten tarjoamalle illalliselle, mutta sitähän emme voineet tietää etukäteen eikä sitä paitsi maanantaina olisi sopivaa lentoakaan. Siis vain pakkailen rauhallisesti ja otan ennen lähtöä vielä kelpo suihkun.

Klo 19 lähdemme taksilla lentoasemalle. Siellä onkin sellainen järjestelmä, että ensimmäiseksi laukut läpivalaistaan oikein tarkasti, sitten vasta lähtöselvitys, sen jälkeen turvatarkastus normaaliin tapaan. Lähtöselvityksen erittäin ystävällinen herra järjestää meidät aikaisempaan koneeseen ja niin meille jää Kuola Lumpurin suurella kentällä hyvin aikaa siirtyä kotimaanhallista junalla kansainväliselle puolelle, syödä hiukan ja katsella tax free –liikkeitä.
Jumbomme lähtee 23.59. Koneessa on paljon ruotsalaisia, saan viereeni yhden nuoren parin. He ovat palaamassa Balilta. Yöllä yhden maissa saamme syötävää, sitten valot sammutetaan ja alkaa yleinen torkkuminen. 

Maanantai 27.7.

Neljän-puoliviiden paikkeilla valot taas syttyvät ja saamme aika runsaan aamiaisen. Laskeudumme Arlandaan jo 5.30, kun aikataulun mukaan saapuminen olisi 5.55. Yön aikana olen välillä seuraillut reittiämme ja kun mennessä ylitimme Venäjän viivasuoraan, nyt on tehtävä peräti kuusi kurssinmuutosta. Ryssien kiusantekoa vai olisiko heillä jokin sotaharjoitus meneillään?
Ja taas on pyörätuoli vastassa. Siinä sitten matkaan transitin Finnairin tiskille. Jatkan omin jaloin ja löydän Robert´s Coffeen, nautin hyvästä kahvista ja mehevästä ruotsalaisesta pullasta. Lueskelen matkalukemiseksi ostamaani Karin Fossumin Den som älskar något annat. Vähitellen Bambukin ilmestyy paikalle.
Sinivalkoisin siivin Helsinkiin, olemme aikataulun mukaisesti perillä 10.35 mutta saamme odottaa laukkujamme loputtoman kauan ja kun ne eivät ilmesty, menemme tekemään katoamisilmoitukset. Laukut ovat todennäköisesti jääneet Arlandaan.

Vihdosta viimein saan Raunin syliini ja pääsemme kotimatkalle. Kotiintulokahvit. Postin selaus. Sähköpostissa 130 e-mailia, joista runsaat puolet roskaa.
Hiljaiseloa. Rauni laittaa vielä illalla meille kanttarellileivät ja sitten unten maille. 

                                 *     *     *

Laukkukin tulee tiistaina, joten kaikki hyvin. Jetlagia keskiviikkoon saakka, sitten taas olo ihan normaali.
Mitä tästä jää käteen? Ensinnäkin se, etteivät pitkät lennot olekaan mitenkään kamalia kokemuksia. Entä Penang, Georgetown, sekoitus modernia suurkaupunkia, siirtomaa-aikaa, kapeiden kujien vilkasta elämää, ränsistyneitä taloja pilvenpiirtäjien varjossa. Rumuuden kauneutta, kirjavuutta, hälinää, eksoottisia hajuja, talojen läpi kasvavia puita, ystävällisiä ihmisiä. Ei tämä suotta ole UNESCO:n maailmanperintökohde.
Suureksi osaksi oikein hyvää, hienoa taidetta. Mukavia tuttavuuksia, kutsuja ulkomaille, jopa Mongoliaan. Päätös näyttelyn pitämisestä Bosnia&Herzegovinassa, Sarajevossa. Ei yhtään hassumpi matka.

1.8.2009 Paul Tiililä