Sarajevo

EI-MATKA SARAJEVOON eli matka joka ei toteutunutkaan.

Yhdistyksellä Olympia Fine Arts Association OFAA, jonka presidentti olen, on ollut suunnitelmissa suuri kansainvälinen näyttely talviolympialaisten 1984 isäntäkaupunki Sarajevossa.

Saa nähdä, tuleeko siitä mitään. Hallituksemme näyttelysihteeri on muuan Lena Kelekian, häikäisevä libanonilainen kaunotar. Hänellä on galleria Beirutissa ja hän on vakuuttanut olevansa erinomainen näyttelyitten järjestäjä. Näyttely on ollut vireillä jo viime kesästä lähtien – siitä päätettiin Malesian Penangin näyttelyn yhteydessä – mutta nyt kun siihen on aikaa enää vajaa neljä kuukautta, asiat ovat vielä pahasti kesken.

Meillä piti olla tammikuun alkupuolella hallituksen kokous Sarajevossa, mutta näyttelytilojen toimitusjohtaja, entinen kulttuuriministeri, olikin matkalla Los Angelesissa, ja kokous peruutettiin. Olin jo ostanut lentolipunkin, Malevilla Budapestin kautta. Onneksi sain rahat takaisin, sillä Malev oli peruuttanut jostakin syystä välin Sarajevo-Budapest.

Seuraavaksi meidän piti tavata paikan päällä helmikuussa, vuoden 1984 kisojen aikataulun mukaisesti, sillä kisojen muistotapahtumaan oli kutsuttu joukko Ski Legends, silloisia kultamitalisteja, sekä meitä OFAA:n hallituksen jäseniä. No niin, tiedetäänhän nämä Balkanin vuorten touhuajat! Tapahtuma olikin siirretty maaliskuulle! Kun on tämä yhteensattuma Vancouverin kanssa, ja sarajevolaisten puolesta asiaa hoitava sveitsiläinen sponsoritoimisto oli muuttanut aikataulua.

Olin varannut lentomatkaa edeltäväksi yöksi huoneen Vantaan uudesta Hiltonista edulliseen tarjoushintaan eikä varausta voinut peruuttaa. Päätimme Raunin kanssa tehdä pienen tripin Helsinkiin ja yöpyä kokeeksi Hiltonissa.

Niinpä lähdemme tiistaina 2.2. lentokenttäpikavuorolla Vantaalle. Käymme ensin vilkaisemassa lentoaseman alakertaan Gatewayn tilalle tullutta Hotel Palace Air-portia – näyttää jokseenkin samalta kuin edeltäjänsä – ja kävelemme sitten katettuja käytäviä muutaman sadan metrin päässä olevaan Hiltoniin.

Avara tyylikäs aula. Ulkomaalaisia. Nopea hissi kiidättää meidät executive-kerrokseen, kun minulla on jostakin syystä Hiltonin cold vip -kortti. Iso hyvä huone, majoittaudumme, menemme hotellin ruokasaliin hiukan myöhäiselle lounaalle. Buffet-lounas sisältää Serranon kinkkua muutaman pienen melonipalasen kera, pääruokana minulla riistamureketta, Raunilla grillattua lohta ja kermaan muhennettuja porkkanoita, jälkiruokana hedelmäkompotti, ja sitten kahvi. Syötä-vää, mutta ei juurikaan kehuja. Tosin olemme lounastunnin viime hetkillä asialla ja lämpökuvuissa ainakin mureke on hiukan kuivahtanut. Rauni kehuu porkkanoita.

Seuraavaksi Finnairin bussilla Rautatietorille ja Stockmannin kautta yhteen laukkuliikkeeseen, josta Rauni ostaa itselleen uuden käsilaukun. Vanha, jonka olen tuonut Venetsiasta Bussolan liikkeestä, on jo pahasti kulunut. Kävelemme hiljakseen Mikon ja Päivin luo Apollonkadulle ihmetellen katujen huonoa kuntoa, joudumme tarpomaan pöppörölumessa ja kompuroimaan kinoksissa. Nykyaikaa!

Saamme kahvit, ja aikamme jutusteltuamme Mikko tuo meidät hotelliin. – Huoneemme etuihin kuuluu mm. kevyt iltapala juomineen executive loungessa. Siellä on vähän huonotapainen jenkkinuorten seurue hiukan hiprakassa, hakevat ilmaisia juomia miten sattuu, osa jää juomatta, ja vievät pari viinipulloa mukanaan huoneeseen-sa. Ei oikein sovi paikan tyyliin. Puolisen tusinaa yksinäisiä liikemiehiä ilta-palalla, kaikki naputtelevat läppäreitään. - Nukkumaan menemme kymmenen aikoihin oikein hyvään vuoteeseen.

Keskiviikkona kotimatkalle. Hyvin nukutun yön jälkeen hotellin aamiaiselle, se on erinomainen ja palvelu oikein hyvää. Naapuripöydässä on SAS:n lentoemäntiä ja stuertti. Vierekkäin istuu kaksi perin erilaista naista. Toinen luurangon laiha, jalat niin ohuet, että miten niillä pysyykään pystyssä. Ja toisen lyhyen hameen alta pilkottaa kaksi valtavaa reittä, kuin kinkut. Muuten sievähkö neitonen, hiukan prinsessa Victorian ulkonäköä, paitsi leuka kauniimpi. Tukevasta ole-muksesta huolimatta jalkaterät näyttävät kapeilta ja sopusuhtaisilta. Mutta se heistä; tosin tanskaa on hauska kuunnella.

Tyytyväisin mielin marssimme lentoasemalle ja jäämme odottamaan bussiamme. Sillä sitten Valkeakoskella. Taksimme odottaa, ja kotona olemme yhden maissa ja ehdim-me hyvin kuulemaan valtiopäivien avajaispuheet.

Sellainen oli tämä Sarajevon matka. Seuraavaksi sinne pitäisi mennä touko-kesä-kuun vaihteessa OFAA:n vuosikokousta pitämään ja näyttelyn avajaisiin. Kovasti epäilyttää, tuleeko siitäkään matkasta mitään, sillä juuri tänään sain hallituk-sen jäsen Herthalta tiedoksi hänen Lenalle lähettämänsä viestin, jossa hän kysyy missä viipyvät ilmoittautumisohjeet, kutsukortit, ohjeet töitten toimittamisesta sekä majoitustiedot. Niin paljon on vielä auki ja monet taiteilijoistamme, jotka ovat kansainvälisesti aktiivisia, tarvitsevat väljemmän aikataulun kuin vain pari kuukautta. Jos näyttely peruuntuu, suurta vahinkoa ei aiheudu, mutta OFAA:n maine saa ehkä pienen tahran. Pitäisi saada korvaava näyttely tilalle, mutta se taas tuskin onnistuu ennen syksyä. Semmoista se on näitten ulkomaalaisten kanssa!

                                 *   *   *

8.2.2010 Paul Tiililä

paul.tiilila@pp.inet.fi     www.paultiilila.com