Share |

TUOMAKSEN KANSSA VENETSIASSA JA SITTEN KÄYNTI ACUTASSA, 2010

venetsia2010.jpg  

Tuomaksen, tyttäreni Riikan pojan – 13 v. – kanssa oli ollut puhetta, että hän pääsee joskus ukin kanssa Venetsiaan. Kun keväällä sain Tuomaksen ikäiselle lentolipun melko edullisesti ja itselläni oli Finnairin pisteitä taas ilmaisen matkan verran, niin sovimme Riikan kanssa, että matka tehdään ennen koulujen alkua elokuussa. Tilasin Venetsiasta huoneen hotelli ALAsta sen mainion sijainnin takia.

Lentomme on perjantaina 6.8. mutta menemme jo edellisenä iltana lentokentän hotelli Palace Airportiin ja Tuomas tutustuu lentoaseman eri tasoihin ja auloihin. Jaamme suuren pizzan, jonka täytteen Tuomas saa valita.

Lento sujuu hyvin. Tuomaksella on ikkunapaikka, mutta sää on pilvinen eikä juuri mitään näy, ennen kuin Dolomiittien huiput ilmestyvät näkyviin. Perillä olemme aikataulun mukaisesti ja pian istumme taksissa, joka kiitää kohti Piazzale Romaa, Venetsian ”porttia”.

Vaporettoasemalta ostan meille kolmen päivän eli 72 tunnin liput. Nousemme ykköseen ja sen tungoksessa selitän Tuomakselle nähtävyyksiä, mitä nyt ihmisten välistä pääsemme näkemään; matkalaukkujen takia kun olemme keskellä alusta.

Santa Maria del Giglion pysäkillä nousemme vaporetosta ja tulemme sille hyvin kapealle kujaselle, jolla Tuomaksenkin kädet yltävät seinästä seinään. Kun kuja päättyy, olemme aurinkoisella aukiolla ja heti vasemmalla on hotellimme ALA.

Lähdemme melkein heti kaupungille ja olemme oitis osana turistien tuhatpäistä tulvaa. Via XXII Marzolla poikkeamme ystävieni lasiliikkeeseen. Renato ja Lucia ilahtuivat silminnähden tapaamisesta ja esittelen heille Tuomaksen; heidänkin esikoisensa on ”Tuomas” eli Tommaso.

Venetsian sydän, Piazza San Marco. Katselemme puluja, Tuomas on niistä hyvin kiinnostunut. Yritämme päästä Basilicaan sisälle, mutta jono ulottuu pitkälle Piazzetan puolelle, ja kun jonoa on Palazzo Ducaleenkin, niin päätämme, ettei tänne ole tultu jonottamaan, kun on jo nälkäkin.

Calle Larga S.Marcolla nautimme sitten turistiateriat pienessä trattoriassa, helteen takia sisätiloissa. Palaamme hotelliin ja järjestämme tavaramme sekä sovimme yleisluontoisista säännöistä. Sitten ajamme vaporetolla Vallaresson pysäkille ja menemme tietenkin Harry´s Bar´iin. Päätarjoilija tulee heti tervehtimään, esittelen mio nipoten eli tyttärenpojan hänelle ja niin meidät saatetaan juhlallisesti ns. senaattoreitten pöytään. Se on varattu vain arvovieraille. Tilaan bellinin, Tuomas haluaa makeata ja katselee houkuttelevaa kakkuvalikoimaa.

Hän päätyy Torta meringata classicaan, erittäin herkulliseen, täyttävään, hiukan sitruunalle ja vaniljalle maistuvaan marengilla päällystettyyn torttuun. Tuomas nautiskelee hitaasti ja ilmoittaa, ettei ole koskaan saanut mitään niin hyvää, se on ”taivaallista”. Minulle tuodaan pyytämättä toinen bellini ja kun laskun aika tulee, saan 15 % alennusta.

Kakun resepti löytyy Arrigo Ciprianin kirjasta Il mio Harry´s Bar, italiankielisen painoksen sivulta 258. Suosittelen lämpimästi. 

Ajamme taas vaporetolla, nyt Rialtolle. Palatsien takaa nousee uhkaavan synkkiä pilviä ja ennustan sadetta. Lähdemme Merceriaa pitkin kohti Markuksen toria ja poikkeamme Ferrarin liikkeeseen ihailemaan autoa, jolla Schumacher on kerran ajanut, ja ihmettelemään järjettömän korkeita t-paitojen yms. hintoja.

Kun tulemme ulos, sataa. Juoksemme erään kaariholvin alle suojaan, mutta silti kastumme aika tavalla. No, kesä kuivaa minkä kastaa, sanoo suomalainen sananparsi ja se pätee täälläkin. Ukkonen jyrähtää muutaman kerran ja sitten taas päivä paistaa.

Hiukan kuitenkin viluttaa ja kun pääsemme hotelliin, otan aulabaarissa kuuman kaakaon, Tuomas ei huoli mitään. Olemme huoneessa jo klo 19 ja matkaväsyneinä tyydymme katselemaan televisiota ja lepäilemään.

Lauantai 7.8. Nousemme seitsemältä ja vahvistamme itseämme hotellin oikein hyvästä ja runsaasta aamiaispöydästä. Näin aikaisin, sillä nyt Tuomas haluaa välttämättä Rialtoon kalatorille katselemaan meren eläviä. Vaporetolla uudelle Rialto Merceria –pysäkille ja siitä vihannes- ja hedelmäkojujen ohi kalatorille. Hajustakin tietää olevansa perillä. Monenmoisia kaloja ja äyriäisiä on esillä. Tuomas kuvaa mustekaloja.

Olemme päättäneet mennä Buranoon. Kävelemme reittiä Rialto – Campo San Polo – Campo dei Frari – Campo S.Rocco. Tuomaksella on oikein kova huoli tuliaisten ostamisesta ja tällä matkalla hän keksiikin Sallille sopivan tuomisen.

Ylitämme Ponte degli Scalzin ja nousemme vaporettoon, jolla pääsemme koko Cannaregion kaupunginosan kiertäen Fondamente Nuovelle. Sieltä sitten vähän suuremmalla aluksella kolmen vartin matka halki laguunin tuolle viehättävälle, värikkäälle kalastajien ja pitsintekijäin saarelle, Buranoon. Aurinko paahtaa pilvettömältä taivaalta, helle hohkaa talojen välissä.

Tarvitsemme juotavaa, istahdamme auringonvarjon alle katukahvilaan. Tuomas saa coca colansa, minä tilaan olutta ja ranskalaiset perunat; runsaasti vaan suolaa päälle. Vieressä ahavoituneet kalastajat puhuvat paksua murrettaan.

Pianhan tämä saari on katsottu ja jatkamme nyt kohti Muranoa. Omituinen tyyppi istahtaa viereeni. Luulen häntä naiseksi. Ainakin käsilaukku on naisten ja sieltä hän pitkän hakemisen jälkeen kaivaa savukkeen. Kun hän alkaa tuprutella, siirryn kauemmaksi. Tuomas väittää tyyppiä mieheksi ja kun hän sitten jää pois Mazzorbon pysäkillä, laahustavasta kävelystä ja muusta olemuksesta päättelen hänen olevan oikeassa. Taisi olla paikallinen sosiaalitapaus.

Murano tuottaa pettymyksen, sillä lasitehtaat ovat kaikki elokuussa lomalla emmekä pääse näkemään puhaltajia työssään. Palaamme kaupunkiin Fondamente Nuovelta jalkaisin sokkeloisten kujien kautta Rialtolle. Tuomas pysähtyy tuijottamaan sotatarvikepuodin ikkunaa ja käymme sisälläkin. Ostan jotakin, jota ei oikeastaan saisi ostaa, mutta täällä se on kuitenkin laillinen ostos. No, sitä sattuu. Pojat.

Campo San Bartolomeolla syömme kevyesti ja otamme jäätelöt jälkiruoaksi. Nyt Tuomas haluaa yhtäkkiä ostaa itselleen solmion! Kun lasten tai nuorten lyhyempiä solmioita ei löydy, hän päätyy miesten solmioon ja valitsee itselleen sellaisen hienosta muotiliikkeestä ja puhuu myyjättären kanssa sujuvasti englantia. Sitten onkin aika pienelle siestalle.

Siestan aikana opetan Tuomakselle solmion solmimisen. Hän paneutuu asiaan tarmokkaasti, tekee solmua kerta toisensa jälkeen ja saa aikaiseksi joka kerta hiukan paremman. Lopulta olemme molemmat tyytyväisiä.

Minulla on lainassa Raunin vanha matkalaukku ja sitä on kohdeltu hiukan kaltoin lastauksen tai purkauksen aikana. Mandarina Duck –liikkeen ikkunassa on tyylikäs laukku, menemme nyt tutustumaan siihen. Vaikuttaa oikein hyvältä ja ostan sen Raunille. Tuomas kelpuuttaa vanhan laukun itselleen; hänen kassinsa mahtuu hyvin siihen. Ja niin on tämäkin päivä saatu päätökseen.

Sunnuntai 8.8. Aamiaisen jälkeen ajamme vaporetolla ensin Ple Romalle ja sitten hitaalla ykkösellä takaisin, koska Tuomas haluaa nyt videoida näkymiä. Ajamme aina Giardinin pysäkille saakka eli Biennalen alueen laitamille. Hakeudumme suurten puiden siimekseen Garibaldin puistoon. Kerron Tuomakselle Venetsian historiasta ja muun muassa Napoleonin osuudesta siihen. Tästä syntyy mielenkiintoinen keskustelu, kun Tuomas protestoi sitä että ”kaikenlaiset napoelonit tulevat kuuluisiksi”, vaikka muut tekevät työt ja ovat oikeastaan tärkeämpiäkin kuin historian lehdille jäävät suurmiehet.

Selitän hänelle, ettei hän ihan väärässäkään ole, mutta kysymys on myös korvattavuudesta eli siitä, ettei jotakuta Napoleonia tai Garibaldia olisi voinut kukaan muu korvata, mutta lähes jokainen sotamies heidän joukoissaan oli aina korvattavissa. Tuomas esittää näkemyksiään kovin innostuneesti – mistähän nämä ajatukset mahtavat olla peräisin?

Toinen minusta hiukan outo ajatus on se, että Tuomaksen mielestä partio on pikku lasten hommia. Onkohan kaveripiireissä partioliikkeen väheksyjiä?

Kuljemme auringon paahteessa Via Garibaldia. Katukojusta Tuomas ostaa itselleen vyön. Lisäreikien tekeminen siihen kestää tavattoman kauan, kun todennäköisesti illegaali eli laiton maahantulija nävertää vyöhön reikiään. On niin kuuma, että on pakko poiketa ilmastoituun baariin. Otan puristettua appelsiinimehua, Tuomas saa mahtavan jäätelöannoksen.

Aikamme istuttuamme nousemme Arsenalen pysäkiltä vaporettoon ja jäämme pois Saluten pysäkillä. Vilkaisemme sisälle tähän mahtavakupoliseen Basilica di S.Maria della Saluteen. Messu on menossa. Emme kuitenkaan osallistu.

Kuljemme Guggenheimin ohi. Menisimme sisälle, mutta lippuluukulla on niin paljon amerikkalaisia tätejä hössöttämässä, että jatkamme matkaa. Leveätä Rio Terra Antonio Foscarinia laahustamme tässä kuumuudessa Fondamenta delle Zatterelle ja siellä vilvoittavien vesien eli Canale della Giudeccan äärelle. Menemme lautalla olevaan suurehkoon ravintolaan varjojen alle. Onkin jo aika saada jotakin syötävää.

Tuomas haluaa mustekalaa, valitettavasti sitä ei ole ai ferri, vaan vain ihan tavallista seppie con polenta. Tuomas ei ole oikein tyytyväinen valintaansa, hän kun kuvitteli saavansa samanlaisia herkkupaloja kuin joskus toisaalla. Onneksi tilasin hänelle myös ranskalaiset perunat. Itse otan prosciutto con melone ja lasagnen. Tuomas kysyy, miksi otan aina prosciuttoa alkuruoaksi. Selitin sen olevan varminta vierasperäisiä bakteereja ajatellen, ei ole epämääräisiä majoneeseja eikä ties minkälaisin sormin revittyä salaattia.

Keskustelemme hiukan hänen vanhempiensa erillään asumisesta. Tuomaksen mukaan heille lapsille ei ole kerrottu, miksi näin on tapahtunut. Pohdiskelemme asiaa yhdessä.

Sitten onkin siestan aika. Kerron Tuomakselle, että täällä se on nimeltään riposo. Hän haluaa lähteä yksin kaupungille ja tallentaa numeroni puhelimeensa, jos sattuisi eksymään. Tuomas lähtee, mutta palaa parin minuutin kuluttua takaisin: ”en uskaltanutkaan lähteä, kun siellä oli niin paljon ihmisiä”. Niinpä hän jää seurailemaan ikkunasta turistimassojen vyöryntää lähikujalla.

Pian lähdemme taas liikkeelle. Tuomas on halunnut jättää ulos mentäessä avaimen vastaanottoon ja oppinut siihen tarvittavan italian eccola, buon giorno. Hän ääntää minusta oikein hyvin muutamat muutkin sanat. Nyt kun hänellä alkaa ruotsi koulussa, hänen kannattaisi alusta lähtien opetella sitä hyvin, kun on englannissakin niin hyvä. Siitä vaan, vaikka ymmärtämättömät kaverit tai muut puhuisivatkin pakkoruotsista.

Kierrämme La Fenicen ja Frezzerian kautta Markuksen torille. Jään Quadrin eteen varjoon istumaan ja tilaan appelsiinipuristemehun. Tuomas menee seurustelemaan pulujen kanssa, ne kiinnostavat häntä kovasti. Hän keräilee leivänmurusia sieltä täältä ja saa pulun kädelleen. Alun perin meillä oli tarkoitus käydä Lidolla, jotta Tuomas pääsisi uimaan, mutta nyt se onkin ihan yhdentekevää, pulut ovat niin paljon mielenkiintoisempia!

Pitkä hellepäivä on taas takana ja palaamme jo kuuden jälkeen hotelliin. Tuomas alkaa pompotella jotakin ostamaansa hyytelöpalloa, minä jo hiukan pakkaan, sillä huomenna joudumme lähtemään täältä.

Maanantai 9.8. Aamiaisen jälkeen ajamme vaporetolla Markuksen torille tarkoituksena videoida niin puluja kuin Tuomastakin niiden keskellä. Poika kuitenkin unohtaa hankkimansa murut hotelliin. Palaamme sinne, jään pakkaamaan ja Tuomas lähtee yksin ottamaan valokuvia. Hän palaa yhdeltätoista niin kuin oli sovittukin ja viimeistelee pakkauksensa, sillä huone on luovutettava klo 12.

Laukut jäävät hotellin säilytykseen ja me taas pulujen pariin. Istun tällä kertaa Florianin puolella ja nautin välipalaksi heidän kapeita ja oikein hyviä toastejaan, klassikon maineessa peräti. Tuomas on pulujen keskellä kuin kotonaan ja käy aina välillä kertomassa mitä kaikkea turistit oikein touhuavat.

Vähitellen vetäydymme hotellin oleskelutiloihin vain oleilemaan ja odottelemaan. Upea mahonkinen vesitaksi vie meidät P.le Romalle, josta jatkamme tavallisella taksilla lentoasemalle. Ja senhän nyt tietää, millaista siellä on: odottelua, tungosta, jonoja, liian lämmintä, sekavia kuulutuksia. Löydämme ravintolan puolelta pöydän ja syömme jonkinlaiset paninot.

Vihdoin lähtöselvitys aukeaa. Totta kai olemme väärässä jonossa siinä mielessä, että edellämme on nainen, joka ei saa millään selvitettyä asiaansa. Keski-ikäinen rouva näkyy olevan, ja päivittelee, ettei ole koskaan kuullutkaan, että paikan voisi varata ennakkoon. Lähtisi seuramatkalle eikä yksin seikkailemaan!

Turvatarkastuksesta selvittyämme kiertelemme tax free –puolella ja sitten asetumme odottamaan koneeseen pääsyä. Ja kas vain, Tuomas lasketaan lapseksi ja kun lasten kanssa matkustavat pääsevät ensin koneeseen, niin me olemme ne ensimmäiset. Kerran niinkin.

Lentomatkan ensimmäisen puolitoistatuntisen Tuomas puhuu lakkaamatta, puhetta ja juttuja oikein pulppuaa. Sitten hän väsähtää ja nukkuu loppumatkan.

Olemme ajoissa Helsinki-Vantaalla ja Rauni on meitä vastassa. Pääsemme lähtemään kotimatkalle 23.59 ja niinpä olemme Pälkäneellä puoli kahden aikoihin, ja heti nukkumaan. Se siitä Venetsian matkasta, joka oli minulle 34. ja Tuomakselle ensimmäinen. Toivottavasti ei viimeinen. Nyt kun hänkin on ihastunut Harry´s Bariin! Puluista puhumattakaan.

*     *     *

ACUTA on Tampereen yliopistollisen sairaalan ensiapupiste. Olin joutunut sinne kerran aikaisemminkin pinnallisen laskimotulppaepäilyn takia ja kokemukset eivät olleet mitenkään innostavia tavattoman pitkien odotusaikojen takia.

Torstai 12.8. Istumme kaikessa rauhassa Raunin kanssa katsomassa Rexiä kun minua alkaa yhtäkkiä viluttaa; pian vapisen kuin horkassa. Samalla on kovia kipuja alavatsassa. Kun käyn pissalla, joukossa on verta.

Rauni kiidättää minut Kangasalan terveyskeskuksen päivystykseen. Ja kun kuume mitataan, se onkin jo 39.9. Saman tien tuonne Acutaan. Tällä kertaa pääsen sisään melkein heti, mutta sitten alkaa taas pitkästyttävä odottaminen. Jonkin ajan kuluttua otetaan verikokeet. Sitten hyvin pitkän ajan kuluttua paikalle ilmestyy kirurgi, tutkii, miettii lähettäisikö minut Valkeakosken sairaalaan urologille vaiko takaisin terveyskeskukseen. Sitten taas odottelua.

Kahden maissa sairaanhoitaja tuo sairaalavaatteet ja sanoo, että tuli lähtö Kangasalle, Valkeakoskella ei ole tilaa. Ambulanssikyyti. Kello lähentelee jo kolmea, ennen kuin olen vuoteessa. Saan särkylääkettä, aika vahvaa.

Perjantai 13.8. Vuodeosasto heräilee seitsemän maissa. Taas otetaan verikokeet. Pyydän ilmoittamaan Raunille, missä olen. Osastonlääkäri Saara K. pistäytyy ja tekee tarvittavat tutkimukset. Minulla on virtsarakon tulehdus ja siihen liittyen muita alavatsan vaivoja. Antibioottia ja särkylääkkeitä.

Huonetoverina on kiukkuinen ukkeli jostakin Kyynärön periltä. Pitkästä aikaa kuulen oikein väärentämätöntä vanhaa Hämeen murretta. ”Ja muahan ei vielä” eli tuo ikivanha d:n ällällinen vastine tavanomaisemman r:n asemesta. Konsonanttien ns. yleisgeminaatiota kuulen yhtenään: sannoo, makkaa.

Rauni tulee iltapäivän alussa ja on kovasti huolissaan, vaimokulta. Paikalle ilmestyy myös ukkelin kaveri, nuorempi mies hänen naapuristaan. Miehet kertovat, että heidän kylässään Padankoskella on enimmäkseen poikamiehiä, vain kahdessa talossa on lapsia.

Kun Rauni on lähtenyt, ukkeli alkaa kiihtyneenä selvittää kaverilleen, että hän luuli pääsevänsä kotiin maanantaina tai tiistaina, niin olivat mieslääkärit keskussairaalassa luvanneet, mutta täällä valtaa pitävät naiset, saatanan ämmät! ovat siirtäneet kotiutuksen torstaille. Kaveri yrittää rauhoitella ja lupaa tulla hakemaan sitten kun sen aika on.

Minut siirretään toiseen huoneeseen, viidelle hengelle tarkoitettuun. Seuranani on ensinnäkin pitkä hyvin laiha tyyppi. Hän on pälkäneläinen, syntynyt 1925, nukkuu suu auki ja hereillä ollessaan voivottelee olemistaan, ”miten minusta on tällainen tullut, herra isä auta minua, armahtakaa, auttakaa . . .”.

Seuraava mies, hänkin pälkäneläinen samoin 1925 syntynyt, on puolituttu. Hänen erikoispiirteisiinsä kuuluu hortoilu ja toistuvat kotiinlähtöyritykset. Vaimo, ulkonäkötuttu hänkin, on joka päivä miehensä vierellä tuntikausia.

Sitten on vieraampi mies, vanhin porukasta, 1922 syntynyt aivan erityisen pyöreä keskivartaloltaan. Hänellä on myös limaneritysvaivoja ja hän kakoo äänekkäästi kuin norsu oksentaisi.

Lopuksi nuorin, 1935 syntynyt on hyvin vaivainen rahvaanmies Ruutanasta. Kaksimielisiä juttuja ja kaikenlaista turhaa huutelua. Kiusasi verbaalisesti molempia vanhempia pälkäneläisiä. Kun hänellä kävi vieraita, häntä kiinnosti kaikkein eniten kissan kohtalo: onko se varmasti kotona, älkää päästäkö sitä ulos, kai kissa on syönyt ... Tyypin kaikki ulosteet tulevat pusseihin ja siksi aina välillä on hiukan hajuhaittoja. Onneksi ikkunoita voi pitää auki yötä päivää.

Mitään tutkimuksia ei tänään tehdä eikä kuumetta mitata; hiukan kummallista.

Lauantai 14.8. Hortoilija tekee taas kotiinlähtöä. Hän hakee kaapistaan paitansa mutta ei saa sitä puettua ylleen, kääntyy puoleeni. Ja kas vain, eihän se mene kun napit ovat kiinni. No, siitä selviämme, napitan ne auki ja autan paidan päälle. Sitten nahkakengät jalkaan. Rahvaanmies huutelee soittavansa taksin, se odottaa jo ovella. Mies lähtee sairaalavaatteissa, paita päällä henkari kädessä, muka kotiin ja onkin kadoksissa päiväruokailuun saakka.

Rauni käy iltapäivällä, tuo pari banaania, kamman ja kolikkokukkaron. Istumme käytävällä jonkin aikaa, hän kertoo kuulumisia. Muuta mainittavaa ei tänään enää tapahdukaan ja vaivun yöpuulle kun valot sammutetaan kahdeksan maissa. Vaivani ei ole juurikaan hellittänyt, hiukan vertakin tuli vielä. En ole kuitenkaan pahemmin huolestunut.

Sunnuntai 15.8. Tapahtumaköyhä päivä. Aamulla onnistun löytämään Aamulehden ja luen sitä. Saan lainaksi osaston sähköparranajokoneen, mutta kun se on Philips eli pyöriväteräistä mallia, en saa kunnon jälkeä aikaiseksi.

Kuuntelen pälkäneläispariskunnan kanssa osan jumalanpalveluksesta. Naispastori lukee erinomaisen selkeällä äänellä pitkän rukouksen, harvoin kuulee niin hyvää puhuttua suomea.

Elämä täällä on muuten varsin pitkäpiimäistä: herätys ja aamutoimet, aamiainen kahdeksan maissa, lounas puolilta päivin, päivällinen viideltä ja iltatee seitsemältä. Hiljaisuus noin kahdeksalta. Pillereitten jakelu ennen aterioita. Tosin suurin osa potilaista ei taida paljon muuta kaivatakaan, koska näyttävät enimmäkseen nukkuvan.

Raunin visiitti piristää päivää. Istumme päiväsalissa, juomme kahvit ja vähän juttelemme. - Illalla mitataan kuume; taisi olla 37.8.

Maanantai 16.8. Kysyn sairaanhoitajalta, miksi oikein olen täällä, kun mitään ei tapahdu. Oli kuulemma unohtunut ottaa verikoe tämän päivän aamukierrolla! Kun katselen huonetovereitani, joista kolme on siis minua 6-9 vuotta vanhempia, niin kyllä kauhistuttaa, jos itsestä tulee samanlainen toisten varassa elävä ja osin sekava ”käpy”. Täytyy tässä vaan yrittää tarkentaa ruokavaliota ja tehostaa liikuntaa. Vaikka, jos on tullakseen, niin se tulee. Muisti onkin jo hiukan huonontunut. Yhtenäkin päivä minua oikein suututti, kun en muistanut, mihin alkuaineryhmään arseeni, antimoni ja vismutti kuuluvat. Alkuaineitahan ne ovat ja jonkinlaisia puolimetalleja, mutta? Ja vielä pahempiakin unohduksia on sattunut.

Rauni tulee taas iltapäivällä ja istumme yhdessä. Toteamme, että ilmeisesti en pääse hänen kaksoisveljensä ja –sisarensa syntymäpäiville lauantaina. Päätän korvata todennäköisen poisjääntini ylimääräisillä taululahjoilla.

Illalla kuumeenmittaus taas unohtuu.

Tiistai 17.8. Heti aamulla otetaan verikokeet ja vähän myöhemmin osastonlääkäri pistäytyy kyselemässä vointia ja kotiinlähtöhalukkuutta. Kivut ovatkin selvästi vähenemään päin.

Pitkä pälkäneläinen huutaa aika ajoin apua. Muistattehan  tarinan pikkupojasta, joka meni talon taakse ja huusi sitten apua apua susi tulee. Kun hukka sitten todella tuli, ei pojan huutoja enää uskottu ja hän päätyi suden suuhun. Vähän samaa tapahtui tänään. Näin kun mainittu mies meni vessaan. Jonkin ajan kuluttua sieltä alkoi kuulua avunhuutoja, joihin kukaan ei reagoinut. Lopulta menin katsomaan ja kas vain, ukkeli oli kai liukastunut ja lyyhistynyt pöntön ja pesualtaan väliin pääsemättä pois. Vedin hälytysnarusta ja viittoilin yhden hoitajan paikalle.

Niin muuten, suurin osa täällä, niin miehistä kuin naisistakin, ei laita vessan ovea säppiin kun ovat sisällä ja yhteentörmäyksiä sattuu. Monet eivät myöskään vedä vessaa, vaikka siellä olisi mitä. Hiukan epämiellyttävää seuraavan kannalta eikös vaan?

Rauni kävi tänäänkin ja lupailin alustavasti huomista kotiin pääsyä. Olen nyt kävellyt jonkin verran käytävällä ja kipu on enää hyvin vähäistä. Illalla oli kuitenkin kuumetta 37.7.

Tuo tuntemani pälkäneläispariskunta on ilmeisesti elänyt yhdessä pitkän ja onnellisen avioliiton. Näin päättelen, kun radion iltahartauden aikana vaimo nousee melkein miehen vuoteelle ja painautuu tiivisti tämä kylkeen. Siinä olisi mallia nykyihmisille, jotka iltahartauden asemesta vaan bilettävät!

Keskiviikko 18.8. Käyn suihkussa niin kuin muinakin aamuina ensimmäistä lukuun ottamatta. Aamulla ei ole enää lämpöä.

Lääkärinkierto oli kymmenen maissa. Tulehdusarvot ovat laskeneet hyvin korkeasta kohtuulliselle tasolle, kun kuumetta ei enää ole ja kun kipu on lähes poissa, luvataan kotiin pääsy.

Rauni soittaa tapansa mukaan klo 12 ja kerron ilosanoman. Hän tulee hakemaan ja klo 14 lähdemme kotia kohti. Matkalla poikkeamme katsomaan ihan ohimennen Mikon huvilatyömaata.

Se siitä sairaalamatkasta. On kiitollisena todettava, ettei niitä ole minun kohdalleni montakaan sattunut eikä yhtään oikein vakavaa.

22.8.2010 PT paul.tiilila@pp.inet.fi