Share |

Sarajevo

OLYMPIATAITEILIJAT SARAJEVOSSA JA BANJA LUKASSA

sarajevo.jpg  

Helmikuussa epäilin kovasti, mahtaako OFAA:n näyttelystä Sarajevossa tulla mitään, kun asioista ei tahtonut tulla valmista ja kun kaksi kokoustakin oli jouduttu peruuttamaan. Täytyy myöntää, että tässä oli tosin vastakkain kaksi erilaista tapaa valmistella ja käsitellä asioita eli suomalais-saksalainen perusteellinen ja ajoissa tapahtuva järjestelmä ja sitten välimerellinen huoleton tapa hoitaa asioita. Me saksalaisen Hertan kanssa olimme välillä jo hermostua kuraattoriimme Lenaan, jolta tuli tietoja tipoittain ja usein hyvinkin ristiriitaisina. Hertha jossakin vaiheessa sanoi Lenan toimintaa kaoottiseksi, mutta lopulta kaikki kuitenkin järjestyi – tosin viime hetkessä. Ja jotenkuten.
 
Tällä Lenalla on kylläkin monta rautaa tulessa, hän on taiteilija, hänellä on huomattava galleria Beirutissa, lisäksi hän on geologi ja professori!
 
Lopulta – vasta toukokuun puolivälissä! – kaikki tuntui kuitenkin olevan kunnossa vaikka esimerkiksi kutsukortteja emme koskaan saaneet.

Olemme tässä kevään kuluessa seuranneet Mikon touhuja; hän laajentaa taas reviiriään ja rakentaa isompaa huvilaa. Raunilla on ollut aika tavalla puuhaa kun hoitaa tunnollisesti soroptimistien presidentin tehtäviä enkä itsekään ole ihan jouten ehtinyt olla. Harmittaa vaan kaikki tämä taiteilupuoli, kun ei ole ollut aikaa kirjoittaa muuta kuin joitakin mielipidejuttuja.

Oletteko muuten kuulleet sen jutun, kun vanhempi herra meni kukkakauppaan; vaimo oli lähettänyt hänet ostamaan kukkia. Mies sanoo kukkakauppiaalle: onko teillä dementiaa, onkos sellaista kukkaa, en oikein muista näitä nimiä, kun minulla on tämä atsalea.

No, minullakin on sen verran atsalea nupulla, etten aina muista kaikkea tapahtunutta, niin että on parasta siirtyä suoraan matkalle ja yrittää kirjata sitä mukaa kun tapahtuu.

Maanantai 31.5.

Aamu avautuu kirkkaan säteilevänä. Viileä huomen vaihtuu kesäisen lämpimäksi päiväksi. Takki tuolta, paita täältä; kokopuku mukaan, Rauni vaatii, avajaisia varten. Vähitellen laukku täyttyy, toivottavasti kaikki tarvittava tulee mukaan.

Lähdemme kohti Helsinki-Vantaata ja lentokenttähotellia. - Moottoritiellä ajaminen saa minut aina kiihtymään: niin paljon ajokulttuurin puutetta, ajetaan ilman valoja, ei osata käyttää suuntavilkkuja, kiilaamisia. ... Suomessa saisi olla apulaisseriffejä. Ryhtyisin mielelläni sellaiseksi ja partioisin usein. No, se siitä unelmasta.

Scandic Gatewayn tiloissa toimii nyt Palace Airport. Remontteja joka puolella niin hotellissa kuin muuallakin lentoasemalla. Huoneemme kuitenkin OK.

Tiistai 1.6.

Lennämme Malevilla Unkarin kautta. Budapestissä lähes kolmen tunnin jatkolennon odotus. Toinen olympiataiteilijamme, Bambu Hellstedt, matkustaa samalla lennolla. - Sataa, sataa.

Vihdoin Sarajevon pienellä kentällä. Sarajevska Tribunan johtaja, ex-ministeri Sabiha Hadzimuratovic on vastassa ja vie meidät hotelliimme, Alem nimeltään.

Se sijaitsee rinteellä hiukan kaupungin yläpuolella. Etupiha on köynnöskatoksen alla, laululintuja häkeissään. Suihkulähde solisee. Puramme laukkumme. Saamme ison huoneen. Kylpyhuone on tilava, vaatekaappi minimaalinen.

Klo 17 alkaa kiertoajelu oppaan johdolla Sarajevossa. Muistattehan, että serbit piirittivät kaupunkia kaksi vuotta tulittaen sitä ympäröiviltä kukkuloilta. Melkein kaikkien rakennusten seinissä näkyy luodinjälkiä Keskustaa halkovan Miljacka-joen rannoilla on hyvin kauniita vanhoja rakennuksia.

Kukkuloiden rinteillä on mustavalkoisia hautausmaita. Kristittyjen hautakivet ovat mustia, muslimeiden valkoisia tolpan mallisia.

19.30 on päivällinen hotellissa. Lähes kaikki ovat jo paikalla. Iloitaan jälleen näkemisistä, halaillaan. Kova puheensorina.

Keskiviikko 2.6.

Aika hyvä aamiainen. Klo 9-10 meillä on OFAA:n hallituksen kokous ja sitä seuraa hyvin meluisa yleinen kokous 10-12. Hyväksytään sääntömuutosehdotukseni,

keskustellaan seuraavista näyttelyistä, ja vastoin tahtoani minut valitaan puheenjohtajaksi kun muita ehdokkaita ei ole, mutta lupaudun vain vuodeksi. En yhtään pitänyt tästä, mutta minkäs teet, ei sitä voi oikein jyrkästi kieltäytyä tällaisessa tilanteessa.

Ensi vuoden näyttelypaikkaehdokkaista mielenkiintoisin on Abu Dhabi. Lena K. tuntee sikäläisen emiirin ja saisi sieltä hyvät ehdot. En ole oikein perillä Lenan taustoista, mutta Mrs:n asemesta hänestä käytetään titteliä Lady. - Taidan jättää listalla olleen Viipurin yksin ekyläisille, jos siitä nyt mitään tulee.

Sitten vierailulle Olympiamuseoon. Hyvin ystävällinen johtaja Edin Numankadić toivottaa tervetulleeksi ja esittää videon. Se on taitavasti leikattu siten, että välillä on pitkiä välähdyksiä talvikisojen 1984 kauneimmista kuvakulmista ja välillä Sarajevon piirityksen tulipaloja, räjähdyksiä, verisiä uhreja ... Katsomme kokoelmat, Matti Nykäsen muotokuvakin on seinällä, ja sitten olympiakomitea tarjoaa kahvit.

Tätä seuraa muutaman tunnin ajelu olympiavuorilla eli jonkin verran kaupungin ulkopuolelle, paikoille joilla kisat käytiin. Suorituspaikat ovat sodan jälkeen hylättyinä huonossa kunnossa, mutta niitä kunnostetaan parhaillaan.

Palattuamme istutaan hetki Bambun kanssa hotellin pihalla, hän tarjoaa pienet viskit kahvin kera. Klo 19.30 nautimme päivällisen, pöytäseuranamme on kaksi argentiinalaista ja kaksi turkkilaista. Tarjoilu on vähän liiankin vikkelää, seuraavat annokset lennätetään pöytään ennen kuin edellisetkään on syöty.

Torstai 3.6.

Pitkä kiertoajelu, ensin National Gallery of BiH. Siellä on Vojo Dimitrijević   

-nimisen edesmenneen taiteilijan retrospektiivinen näyttely. Hyvän oppaamme johdolla kävelemme keskustassa ja vanhassa turkkilaiskaupunginosa Ba?čarčijassa ihmetellen basaareita, kupariseppien kujaa, kelim-mattojen tekijöitä yms.

Yhden kirkon edessä pysähdymme. Kranaatin repimät arvet maassa on peitetty punaisella massalla: juuri tässä kuoli ihminen. Näitä paikkoja kutsutaan ”Sarajevon ruusuiksi”.

Voi kuvitella, minkälaista on ollut. Ne tarkka-ampujien kukkulat ovat niin lähellä. Sabihakin on menettänyt neljä lähiomaistaan siinä sodassa. Opas kertoo, että kahden vuoden ajan joka päivä kaupunkiin iski keskimäärin 350 kranaattia. En sano mitään, onhan se tietysti ollut kauheata, mutta muistelen suomalaisten kokeneen jatkosodan suurhyökkäyksen alussa maailmasodan ankarimmat tulimyrskyt ja tykistökeskitykset. Eräs venäläisten armeijakunta ampui 9.6.1944 viiden minuutin aikana 17000 kranaattia vain neljä kilometriä pitkälle rintamalinjalle.

Toisaalta nämä ihmiset täällä joutuivat päivästä toiseen, viikosta viikkoon, kuukausi kuukauden perään odottamaan räjähtääkö kranaatti vieressä, osuuko luoti kadun yli kipaisevaan lapseen. Ei ole sähköjä, vettä saa jos saa, ja taas iskee tykinammus viereiseen taloon. Onhan siinä hermot kireällä, ainainen hätä ja huoli läsnä.

Pysähdymme myös sillä kohtaa, jolla Gavrilo Princip seisoi ampuessaan Itävallan arkkiherttuan 1918. Ne kuuluisat historian siivet havisevat täällä monessa paikassa.

Klo 13 olemme turkkilaiskaupunginosan pormestarin vieraina Svrzina kuca –nimisessä museossa. Tämän rakennuksen on muuan ”bei” eli turkkilainen arvohenkilö aikoinaan rakennuttanut. Saamme retkilounaan, kaikenlaista paikallista pikkuhyvää.

Lähdemme kaksistaan uudestaan basaareihin, palaamme taksilla hotelliin, otamme oluet ja pidämme pienen siestan.

Klo 19 on sitten näyttelymme avajaiset suuren kauppakeskuksen näyttelytiloissa Collegium Artisticum.  No niin, missä minun työni? Se on jäänyt sinne missä työt on kehystetty! Mutta sitä vastoin seinälle on ripustettu kaksi pilanpäiten tekemääni julistetta!

Kyllä taide on ihmeellistä. Kerran vaan ihan joutessani suunnittelin pari julisteluonnosta enkä edes ajatellut niitä käytettäväksi, luulin että paikalliset tekevät sentään julisteen. Lähetin nämä kuitenkin työni mukana koska ne olivat julistekokoa ja laitoin mukaan viestin, että voivat pitää nämä vaivan palkkana, jos tahtovat. Ja nyt ne ovatkin seinällä ja varsinkin sitä värikkäämpää jopa kehutaan kovasti!

On ohjelmaa, musiikkia, lasten tanssiesitys, paikallisen julkkiksen laulua ja sitten pakolliset seremoniat eli Sabihan avajaissanat, minut puheeni, pormestari Alija Behmenin puhe ja näyttelyn avaa puolustusministeri Selmo Cikotić.

Ennen seremonioita paikalle ilmestyy Pilvi Torsti, jonka tunnen kuvista. Olin ollut häneen yhteydessä ennen matkaa, sillä hän on paikallisten olojen tuntija ja on kirjoittanut Like-kustantamon ”Sankarimatkailijan” kirjan mm. Bosniasta ja Herzegovinasta. - Yleisöä on tungokseen asti, tuvan täydeltä. Hyvä tunnelma.

Pormestarin tarjoama illallinen hotellissa ilman hänen läsnäoloaan, istumme italialaisen isän ja tyttären kanssa, isä tarjoaa ylimääräiset valkoviinit. Meillä on hyvin hauskaa ja saamme kutsun heidän luokseen ensi kesäksi.

Perjantai 4.6.

Lähdön Banja Lukaan piti olla yhdeksältä, mutta taiteilijoista kun on kysymys, se onnistui vasta 10.15. Kun kaikille on jaettu kirjallinen ohjelma, on kummallista, ettei sitä lueta, tai jos luetaankin, niin ei ymmärretä luettua tai välitetä kellonajoista. Kun huomautin yhdelle ohjelmasta, hän vastasi, että ”on ihmisiäkin”. Juu, ihmiset ovat erilaisia, niinhän se on, mutta kun yhdessä matkustetaan, pitäisi noudattaa yhteistä ohjelmaa, vaikka oltaisiin kuinka taiteilijaa tahansa.

Matka halki Bosnian kauniin maaseudun kestää peräti 5,5 tuntia. Pidetään kaksi taukoa matkalla. Toinen tienvarren kirsikanmyyjien kohdalla ja toinen erään ostoskeskuksen luona erilaisia asiointeja varten.

Tämä maa yllättää kauneudellaan. Lehtimetsäiset kukkulat seuraavat toisiaan, taustalla näkyy lumihuippuisia vuoria, joet virtaavat laaksoissa. Siellä täällä lammaslaumoja laitumillaan. Näkymät muistuttavat pohjois-Italian maaseutua.

Vastaan tulee kyltti: Republika srpska. Bosnia-Herzegovinahan on jaettu erilaisiin hallinnollisiin alueisiin ja serbeillä on omansa. Maaseudun näkymät muuttuvat jotenkin ankeammiksi täällä, melkein tulevat Romanian autiot pellot mieleen. Mutta kun lähestymme Banja Lukaa, kaikki muuttuu vauraamman näköiseksi.

Sateessa saavumme perille, uuteen hienoon hotelliin nimeltään Bosna. Sillä näkyy olevan neljä tähteä. Hyvä huone, lähes loistelias mutta pienehkö kylpyhuone niin ihmeellisin hanoin, että pitää oikein opetella niiden käyttöä.

Tuskin olemme majoittuneet kun taas liikkeelle, nyt Rafting Centreen eli koskimelontapaikalle Vrbas-joen rannalle. Saamme alkajaisiksi slivovitz-ryypyt, pikkumakkaroita ja salaattia. Sitten seuraa koskenlaskuosuus, johon melkein kaikki osallistuivat. Raunin mielestä lasku oli helpompi kuin Ruunaan koskissa ja niinpä hänen venekuntansa voittaakin leikkimielisen kisan.

Todella jylhät maisemat. Metsäiset rinteet nousevat melkein pystysuoraan kanjonin seinämiä. Lähellä on myös alppihiihtokeskus, kroatialaiset Kostelicin sisarukset käyvät täällä harjoittelemassa Euroopan jyrkimmillä rinteillä.

Koskenlaskun jälkeen syödään taas, nyt runsas päivällinen: hyvä keitto ja erittäin runsas lihatarjotin vihanneksineen ja jonkinlaisine hyvin herkullisine ”perunamunkkeineen”. Meno äityy hyvin vallattomaksi, kaikki esittävät jotakin, minäkin laulan Raunin kanssa Isontalon Anttia ja Rannanjärveä ... Korealainen esittää terveyshierontaa painellen muutamien naisten hartioiden kipupisteitä aiheuttaen kiemurtelua ja kirkunaa. On oikein hauskaa. – Hotellissa olemme taas klo 22.30.

Lauantai 5.6.

Aamu valkenee harmaana mutta muuttuu säteileväksi kesäpäiväksi. Aamiaisella me neljä ”kunnollista” eli Rauni, minä, hollantilainen ja korealainen, jotka olemme aina ensimmäisinä eikä meitä koskaan tarvitse odottaa, olemme taas paikalla. Kukin voi itse määritellä kunnollisuuden, mutta minusta siihen kuuluu ainakin täsmällisyys ja ajoissa oleminen. – Pitäisikin oikein tehdä sosiaalipsykologinen tutkimus ryhmäkäyttäytymisestä opastetuilla matkoilla. Miten jotkut aina jäävät jälkeen, aiheuttavat ruuhkan ahtaissa paikoissa, eivät kuuntele oppaan puhetta ja hetken päästä kysyvät juuri äsken selitettyä asiaa.

Sitten kävelykierros keskustassa, The National Museum of the Republic Srpska, jossa on olevinaan jonkinlaisia sotamuistoja. Sitten hieno uudelleen rakennettu Christ the Savior Church, upea ortodoksikatedraali, jossa jopa jäsenemme Lenan kaksi upeata ikonia rubiini- ja helmiupotuksin. Nykytaiteen museo, jossa tällä kertaa paikallista pukuhistoriaa.

Kävelemme helteessä keskustassa sijaitsevaan laajaan Suomenlinnamaiseen linnoitukseen, jonka kahviossa kaivattu virkistystauko. Turkoosinharmaa joki alapuolella, jokin ortodoksikirkko näkyy muurien takaa, linnut laulavat, kukat värittävät harmaita muureja.

Täällä erkanemme muista jalkavaivani takia. Käymme pienellä välipalalla. Rauni ostaa hotellin Tommy Hilfinger –myymälän alennusmyynnistä yhtä ja toista melkein ilmaiseksi. Pidämme siestan. Rauni käyttää hyväkseen myös hotellin kampaajaa.

Klo 19 on Banja Lukan näyttelymme avajaiset Banski dvor-Cultural Centerissä, muhkeassa kulttuurikeskustalossa aivan kaupungin keskustassa. Sisäänkäynnin vieressä tekemäni edellä mainittu juliste.

TV-haastattelu, puheet, minä ja Lena, avaus pormestari Dragoljub Davidović. Avarat näyttelysalit, kaikki hyvin esillä ja monta kertaa edustavampana kuin Sarajevossa. Oikein hyvä tunnelma, mitä lisää se yllätys, että kaupunki lahjoittaa meille kaikille kultamitalit näyttelyn kunniaksi. Tekstissä mainitaan 1st International OFAA Art Exhibition. Ja tosiaan, onhan tämä ensimmäinen, jonka olemme itse aikaansaaneet.

Hotellin viihtyisässä Ambassador –ravintolassa hieno illallinen. Pitkän pöydän päässä pormestari, Rauni ja minä, tulkki, Lena ja hänen miehensä Hagop. Lähinnä sitten pormestarin puoliso ja Sabiha.

Meteli on alusta alkaen niin kova, että keskustelu tulkin välityksellä on vaikeaa. Pormestari osaa onneksi saksaa, joten osaksi juttelemme sillä kielellä. Hän ei oikein pidä EU:n vaatimuksista eikä varsinkaan ulkovaltojen sekaantumisesta hajonneen Jugoslavian asioihin. Kuulemma mitään sotaa ei olisi edes syttynyt, jos Kroatiaa ei olisi tunnustettu vaan jos olisivat itse saaneet hoitaa asiansa! No niin. Puhumme toki paljosta muustakin. Maljoja nostellaan. Nautitaan erittäin runsas balkanilainen juhla-ateria. - Pääsemme lähtemään levolle vasta klo 23.

Sunnuntai 6.6.

Aamulla taas taiteilijamentaliteetista johtuvat pitkät kiistelyt lähtöajasta. Ohjelmaan oli merkitty 10.30. Vaatimukset vaihtelivat 11-16 välillä ja lopulta päädyttiin kolmeentoista ja liikkeelle päästiinkin jo 13.15.

Osa matkasta kuljetaan toista tietä kuin tullessa. Ajetaan oikein kiemuraisia vuoristoteitä ja jyrkkien rotkojen laitamia. Pidämme vain yhden tauon pienessä kahvilassa. Iso Titon kuva seinällä; vankkaa serbialuetta. Bussin ilmastointi ei oikein toimi, välillä +17, välillä + 29 ja vetoa. Saan kurkun kipeäksi.

Vihdoin taas Sarajevo ja hotelli Alem. Saamme entisen huoneemme. Illalla on yhteinen päivällinen. Pidän lyhyen ex tempore puheen kiittäen kaikkia ja toivottaen hyvää kotimatkaa ja tapaamista ehkä jo vuoden kuluttua. Minulle hurrataan kovasti. Vähän suututtavaa, kun en tahtoisi olla tällä paikalla.

Maanantai 7.6.

Nousemme kuitenkin ajoissa ja pakkaamme. Aamiaisen jälkeen Pamela käy puhumassa Raunille Lenasta. Pamela kun on Israelista ja Lena Libanonista ja Lena oli muka sanonut Pamelalle, että tämä on ei-toivottu. Sanoin myöhemmin Pamelalle, että minun linjani on se, että yhdistyksemme on neutraali emmekä sekoita politiikkaa asioihimme, mutta pidän kuitenkin huolen tasapainosta niin, että jos meillä on hallituksessa edustaja yhdestä keskenään kiistelevistä naapurimaista, niin on oltava myös toisesta.  Pamela oli hyvin kiitollinen tästä linjavedosta. Kuvaavaa ehkä on, että Pamela on sopuisa, Lena ei.

Istuskelemme köynnösten alla. Lähtötunnelmat. Yksi ja toinen käy hyvästelemässä. Sabiha käy halailemassa, avustajamme Sanela Lulic samaten. Hänellä on autossaan Sarajevon avajaisista puuttunut työni, se oli vain jäänyt kiireessä kehystämön nurkkaan! No, nyt se on menossa Olympiamuseon kokoelmiin. Siitä saan oikein todistuksen.

Taksilla lentokentälle ja iänikuista odottelua. Budapestin välilaskun aikana juttelemme Pilvin kanssa ja tutustumme hänen mieheensä ja kahteen pikkupoikaan.

Syömme pastaa, Rauni ostaa makkaroita, minä paidan ja vaihdan sen saman tien päälleni. Sitten koti-Suomeen ja Pälkäneelle saavumme juuri ja juuri vielä maanantain puolella. Nukkumaan ehdimme tosin vasta 0.45.

Se siitä matkasta, joka jätti hyvin myönteisen kuvan Bosniasta. Taidan solmia sinne jonkinlaiset kulttuurisiteet? Katsotaan nyt. – Sopiva aika seuraavalle visiitille voisi olla heinäkuussa 2011.

14.6.2010 Paul Tiililä