Share |

Bryssel 2012

TEHTYNÄ TÄMÄKIN MATKA; Bryssel 2012

bryssel_2012.jpg  

Eräänä kauniina päivänä posti toi kutsun osallistua kansainväliseen näyttelyyn Brysselissä Art Gallery Croisantissa huhtikuun lopulla 2012. Mikäpä siinä, sopii ohjelmaan ja Raunikin innostui lähtemään mukaan. Galleria on tosin aloitteleva ja sijaitseekin vähän keskustan ulkopuolella Saint-Gillesin kaupunginosassa. Mutta yksi tuttava pyysi kannustusta uudelle yrittäjälle, ja saadaanhan yksi yhteinen matka.
 
Maaliskuun loppupuolella koin jonkinlaisen vanhentumisilmiön: en tehnyt mitään, en kirjoittanut tekeillä olevaa sukukirjaa, en taiteillut, vietin useita tunteja päivässä maaten pimeässä huoneessa pää kipeänä. Enkä edes ulkoillut, vaikka olisi pitänyt totuttautua runsaaseen kävelyyn Brysseliä ajatellen. Sitten päätin, että nyt saa riittää.

Ensimmäiseksi perehdyin saapuneisiin kutsuihin ja hyväksyin pyynnön lähettää 20 kuvaa töistäni Kuwaitiin, jossa eräs hotelli tarvitsee sellaisia tauluja, joita hotellien seinillä yleensä näemme. Tekevät kopioita. Lisäksi lähetin kolmesta työstä kuvia Berliiniin, jonne olen ehdolla yhteen näyttelyyn. Siihen valitaan vain 12 taiteilijaa. Galleria on aivan lähellä Ku´dammia. Sinne tuskin itse menisin, vaikka edellisestä Berliinin matkasta onkin jo aikaa 43 vuotta.


Aivan maaliskuun lopulla oli kaksi kokousta. Vanhankirkon suojeluyhdistyksen
kokouksessa minulle ojennettiin kunniakirja kunniajäsenyyden johdosta, kun
olen kai ollut aktiivinen suojelija, siis lähinnä aloitteellinen. Seuraavana
päivänä oli Eurooppalaisen kulttuuriyhdistyksen vuosikokous Vehoniemen
automuseossa. Se oli rutiinikokous; Rauni toimi puheenjohtajana.

Brysseliin piti lähettää kuusi 40x40 cm työtä. Menivät perille hyvissä ajoin
postipakettina.

Pääsiäislauantai on oikein topeliaaninen. Sinitaivas kaartuu yllämme, hanget
hohtavat vitivalkeina kun olemme lenkille. Muuttolintusten viserrystä kuuluu
pensaista. Palokärki huutaa vähän kauempana. - Lenkkeilyä olemmekin sitten
jatkaneet entiseen tapaan, tuon vaatimattoman 4 km matkamme. Tähän
vuodenaikaan koko matkan asvaltoitua väylää, lumien sulettua palaamme metsän
kautta pehmeätä polkua pitkin. Keväällä saamme joskus korvasieniä, syksyisin
kaikenlaisia muita sieniä ja tatteja.

Lauantaina 21.4.

Kun olemme illalla jo Brysselissä, Pälkäneellä on
Pirkanmaan piirikokous, jonka yhteydessä pääministeri jakaa Kokoomuksen
ansiomerkkejä. Raunin olisi pitänyt olla sielläkin, sillä hänelle on
myönnetty Kokoomuksen korkein tunnustus, kultainen leijona. No, hän saa sen
sitten syksyllä kun vietämme Pälkäneen Kokoomuksen 90-vuotisjuhlaa.

Kevät on kai vähän myöhässä, säät viileitä, satelee, öisin on joskus
pakkastakin mutta eipä Brysselissäkään taida olla sen keväisempää. Sittenpä
sen näkee.

Perjantai 20.4.

Nousemme varhain, taksilla Valkeakoskelle ja express-bussiin. Tulemme
Kamppiin 11.50 ja kävelemme sateessa Runeberginkatu 27, Hannelen luo. Henrik
on kutsuttu myös paikalle kevyelle lounaalle. Tutustumme Hannelen uuteen
asuntoon, läpitalon huoneistoon ylimmässä kerroksessa. Oikein
mukavantuntuinen kauniisti sisustettu
uusi koti. - Kiitos Hannele herkullisesta salade niçoisesta.

Hannele vie meidät Suomen Urheilumuseoon stadionille. Olin saanut Pekingin
kisoista muistoksi muun muassa Torinon talvikisojen soihdun ja kun en
keksinyt sille muuta käyttöä, päätin lahjoittaa sen tänne. Museolta tämä
soihtu puuttuukin. Parempi siellä kun meillä kaapin nurkassa. Kultamitalini
pidän vielä itselläni, mutta kaipa sekin päätyy joskus tänne. Intendentti
Riitta Forsman tarjosi kahvit.

Taksilla lentoaseman Hiltoniin. Siellä vain kevyt iltapala ja nukkumaan. -
Minä myönnän mielelläni, että olen konservatiivinen niin kuin isänikin oli.
Hänellä oli suurena haaveena avata oma kahvila Helsingissä
Aleksanterinkadulle. Hän olisi itse ovimiehenä ja valikoisi tarkkaan sisään
pääsijät. Karsittaviin kuuluisivat mm. risupartatyypit, pitkätukkaiset,
tatuoidut, pilvisenäkin päivänä  aurinkolaseja käyttävät, omituisesti
pukeutuvat jne. Minusta jokin tällainen sääntö saisi olla myös Hiltoneissa,
ovathan ne sentään neljän tähden hotelleja. Nytkin iltapalalla oli
jotakuinkin rahvaallinen pariskunta; ylilihava nainen verryttelypuvussa,
isoissa jaloissaan sukat ja sandaalit. - No, se siitä.

Lauantai 21.4.

Puolityhjässä koneessa Brysseliin. Kyllä juttu on niin, että jos Finnair
aikoo parantaa tulostaan, sen pitäisi parantaa palveluaan. Penkit ovat
edelleen liian ahtaat ja tarjottava muka-ruoka jonkinlainen sämpylä
muovikääreessä! Ei enää käsipyyhkeitä, ei raikasteita, ei hammastikkuja . .
Ja samalla kun täällä säästetään ja ulkoistetaan, kaikki käy yhä
epävarmemmaksi. Pitäisi ajatella maksavia asiakkaita, mutta nytkin tuloksena
on suuri määrä myymättömiä paikkoja.

Taksilla hotelliimme De Fierlant samannimisen kadun varrella. Brysselhän
muodostuu suuresta määrästä - onko niitä 19 - pieniä kaupunkikuntia ja
hotellimme on Saint-Gillesissä, joka on jalkapallosta kuuluisan Anderlechtin
naapuri. - Hotellilla on kolme tähteä, mutta oikea määrä olisi minusta **+.

Huone luvataan vasta kolmen jälkeen, joten jätämme laukkumme vastaanottoon
ja lähdemme katselemaan ympäristöä. Sataa koko ajan. Kun alkaa olla
lounasaika, menemme pieneen Trattoria Parciin. Etuosa täynnä olutta juovia
ukkeleita, takaosaan ohjataan ruokailijat. Eturuokana Raunilla surkeita
etanoita, minulla muutama katkarapu salaatin seassa. Sitten saamme
tavattoman suuret annokset sitä mitä olemme tilanneet, pihvi kummallakin.
Kyllä tulemme täyteen ja kun sitten saamme vihdoin huoneemme, onkin syytä
ottaa lyhyt lepohetki.

Vaatteiden vaihto ja viereisellä kadulla rue Croissantilla sijaitsevaan
galleria Art Contemporary Gallery Croissantiin. Aika tilava, vaaleanharmaat
tiiliseinät, kaksi kerrosta. Hiukan isommalla vaivannäöllä tästä voisi saada
aika viihtyisän paikan. Ripustus väljä, minun kuusi työtäni hyvin esillä.

Mutta nämä avajaiset! Galleristin ja meidän lisäksi kaksi vierasta! Tarjolla
lasi mehua tai valkoviiniä. Galleristi, nuori mies Dominique van Osta, puhuu
tuskin laisinkaan englantia, mutta saamme selvitettyä ranskaksi asiat.
Muiden taiteilijoiden töistä osa on ihan hyviä, mutta osa on ihmeellisiä
naru- ja palikka-teelmiä yms.

Emme viivy pitkään vaan palaamme hotelliin ja aikamme televisiota
katsottuamme menemme nukkumaan.

Sunnuntai 22.4.

Tavattoman hyvin nukuttu. Teemme pitkän kävelyn aina Saint-Gillesin
aukiolle, jossa on sunnuntaista huolimatta kirkon edessä vilkas hedelmä- ja
vihannestori.
Kurkistamme kirkkoon, jossa on hienoja lasimaalauksia. Nautimme kahvit.

Takaisin tullessamme ihailemme upeita jugend-tyylisiä rakennuksia hienoine
takorautaportteineen ja kaltereineen. Ja onpa joukossa muutama
funkistalokin.
Paljon on kuulemma "Belgian jugendia" hävitetty mutta paljon sitä on
jäljelläkin.

Lounaalle menemme kreikkalaisravintolaan Les Enfants de Piree. Siisti,
viihtyisä paikka lähellä hotellia. Otamme alkuruoaksi aivan erinomaiset
friteeratut scampit raikkaan salaatin kera, pääruokana lammasta. Kun mukaan
otetaan juomat ja vielä kahvikin, hinta hengeltä on - niin, se on vain 25
euroa! Mitä sillä hinnalla suomalaisravintolassa saa? Ja tämä on sentään
paikka, jossa on kankaiset pöytäliinat ja mustavalkoasuiset miestarjoilijat.

Se tästä sunnuntaista, sillä koko iltapäivän sataa. Siestan jälkeen keitämme
huoneessa teetä ja seuraamme televisiosta Ranskan presidentinvaaleja.

Maanantai 23.4.

Aamupäivä on aurinkoinen. Teemme taas pitkän kävelyn aina Avenue Louiselle
asti. Tämä kuuluisa ostoskatu on pettymys, roskia on paljon ja niitä hienoja
liikkeitä odotettua vähemmän. Tosin muuan Mercedes-liike on auki ja
ikkunassa on kaunein näkemäni urheiluauto. Oikein pitkä, matala ja vaalean
oranssin värinen. Loton jättipotin voittajan auto; itse tosin ottaisin
hiukan erivärisen. Matkalla näemme taas paljon hienoa jugendia. Yhdessä
luomukahvilassa otamme kahvit ja kroisantit. Belgialainen kahvi on oikein
hyvää.

Koska kotona olen tottunut sauvakävelyyn, ostan kävelykepin. Se hiukan
helpottaa toista lonkkaa, joka on vähän reagoinut näihin kävelyihin.
Lounaalle menemme ennestään tuttuun Brasserie Louisa Baroccoon. Juttelen
isännän kanssa italiaksi ja puhelen emännän kanssa ranskaa. Isäntä on erään
tuttavamme pojan kummi. Tässä ravintolassa on "asiakkaina" myös kolme
koiraa. Kaksi hyvin pientä nukkuu emäntiensä käsilaukuissa, kolmas, hiukan
isompi, on rauhallisesti pöydän alla. Ja kas kummaa, kukaan ei nosta
meteliä, ei ala aivastella eikä muutenkaan tuo ilmi mitään allergiaoireita
tai esitä vastalauseita. Mitenkähän Suomeen onkin sattunut niin paljon
allergisia ja muka-allergisia?

Alkaa sataa ja palaamme taksilla hotelliin. Kun sade jatkuu, pysymme
sisällä. Minulla on onneksi matkalukemista, Rauni selailee opaskirjoja.

Tiistai 24.4.

Kun aamulla kyselemme vastaanotosta keskustaan pääsyä julkisilla
kulkuneuvoilla, eräs henkilökuntaan kuuluva herra on lähdössä sinne
autollaan ja tarjoaa kyytiä. Mielihyvin nousemme isoon Audi-maasturiin ja
pääsemme mukavasti Grand Placen lähelle. Siellä on kukkais- ja
taimimarkkinat ja paljon koululaisryhmiä. Eräässä kahvilassa Rauni nauttii
vohvelin, minä petit déjeunerin, vaikka olen ravinnut itseni hyvin jo
hotellissa. Mutta tämä reipas ulkoilu lisää ruokahalua.

Aikamme käveltyämme muun muassa Saint-Hubertin galleriassa lounastamme
tutussa t´Kelderkenissä. Mutta voi, paikka ei ole entisensä. Ihmisiä vain
kourallinen, ennen tupaten täynnä. Eikä meitä onnista ruoankaan suhteen,
minua varsinkaan. Raunin sipulikeitto on kyllä OK, mutta hän tekee kyllä
itse paremman. Minun merianturani on melko surkea. - Punakka kokki
seurustelee mieluummin yhden tarjoilijan kanssa kuin keskittyy tehtäviinsä.
Kiinalaismies syö lippalakki päässä ja vieressä pari juutalaista parantaa
maailmaa.

Palaamme kaupunginosaamme bussilla. Penkit ovat merkillisen kapeat, kaksi ei
mahdu kunnolla vierekkäin, jotenkuten kyllä. Kyyti ei kauan kestä. Ja sitten
onnistun hotellin tietokoneella hoitamaan lähtöselvityksemmekin.

Loppupäivä taas sadepisaroita katsellen hotellin ikkunasta ja muuta ohjelmaa
televisiosta. Vastaanoton tyttö tuo meille oikein kirjalliset kiitokset
siitä kun olimme valinneet tämän hotellin ja ojentaa suklaarasian lahjaksi.
Niin sitä pitää!

Keskiviikko 25.4.

Matkalaukku kiinni ja aamiaisen jälkeen vähitellen taksilla kohti
lentoasemaa.
Onpa siellä pitkät etäisyydet, mutta onneksi on myös nuo
vaakatasokuljettimet, jotka Helsinki-Vantaalta puuttuvat. Uusimpaan osaan ne
olisivat siellä tarpeen.

Jos oli kone tullessa melkein tyhjä, nyt se on tupaten täysi japanilaisia.
Ja joukossa taas muutamia muista piittaamattomia röyhkeitä suomalaisia,
jotka aiheuttavat epäjärjestystä matkatavarahyllyillä tunkiessaan
tavaroitaan minne sattuu muitten paikkojen yläpuolelle. Muuten kotimatka
sujuu hyvin.

Sitten vaan bussilla Valkeakoskella, taksilla kotiin ja niin on tämä
pidennetty viikonloppumatka onnellisesti ohi. Vähän turha matka, mutta
toisaalta pieni loma meille kummallekin aika työteliään kevättalven jälkeen.

*   *   *